Marko Ikäheimo
Percy Jacksonilla on ongelmia. Äkkiseltään luulisi olevan ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle, jos koulussa ei pysty keskittymään ja lukihäiriökin vaivaa, mutta tämä New Yorkilainen esiteini on kaiken päälle erittäin lahjakas joutumaan mitä eriskummallisimpiin kiipeleihin. Lopulta 12-vuotiaana moni asia omasta verenperinnöstä selviää Percylle. Valitettavasti samalla hänen elämänsä muuttuu myös hyvin paljon monimutkaisemmaksi.
Hypyn jälkeen on luvassa lievähkö juonipaljastus. Sama paljastus on myös kirjan takakannessa.
Percyn maailmassa Olympoksen jumalkaarti on olemassa vielä nykypäivänkin maailmassa, eivätkä tavat näytä yhtään siistiytyneen. Hirviötkin ovat yhtä ilkeitä ja haluavat kampittaa sankareiden taivalta aina tilaisuuden tullen. Ja tietysti myös syödä sankarin tai pari, jos vain mahdollista. Onneksi avuksi löytyy muitakin samassa tilanteessa olevia lapsia ja nuoria.
Entäs se toinen sarja?
Percy Jacksonin perusasetelma tuo luonnollisesti mieleen Sen Toisen Kirjasarjan. Tiettyjä samankaltaisuuksia Harry Pottereihin tietysti on olemassa, mutta tämäntyyppisessä nuortenkirjassa ne ovat melko väistämättömiä. Percy Jacksonin seikkailuissa on on onneksi sen verran omaakin, että suuhun ei jää uudelleen lämmitetyn aterian maku. Omien velhovoimien sijaan Percyä avustavat jumalien antamat lumotut esineet ja muu yliluonnollinen tauhka. Percy on ilahduttavan omapäinen eikä pysty olemaan aukomatta päätään, vaikka terve järki sanoisi mitä. Sankarimme seikkailut näyttäisivät pysyvän myös kohtuullisen hyvin kasassa, keskiverto sarjan kirja on muutaman sata sivua pitkä.Harry Potteriin verratuna Percy Jacksonissa on vielä yksi merkittävä ero. Luonnollisesti tämäntyyppisen sankarin arkielämän täytyy olla kohtuullisen mälsää ja ajoittain ihan kaiken pitää sujua vastakarvaan, mutta Pottereissa tämä meni välillä jo suoranaisen rääkkäämisen puolelle. Percyäkin kohdellaan välillä todella epäreilusti, mutta onneksi nämä osuudet rytmittyvät mukavasti huumorin ja äkkiväärästi nykypäivään siirtyneiden antiikin tarujen tapahtumien sekaan.
Antiikin tarusto on väärällään otollista materiaalia tällaisille kirjoille. Vanhaa kreikkalaisen mytologian fania ilahduttaa myös se, että Rick Riordan osaa käyttää systemaattisesti myyttisten hahmojen alkuperäisiä kreikkalaisia nimiä. Esimerkiksi Herakleksesta ei käytetä hänen latinalaistettua nimeään Herkules, kuten nykyään varsinkin jenkeissä on tapana.
Lukija Jesse Bernstein ei kuulosta epäuskottavalta 12-vuotiaan päähenkilön kertojanäänenä. Viisaasti hän ei yritä esittää ikäistään nuorempaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti