J. R. R. Tolkien: Kirjeet

Englanninkielisestä alkuteoksesta The Letters of J.R.R. Tolkien, 1981, suomentanut Tero Valkonen, WSOY, 2009

Riitta Niemistö

Tolkienin kirjeet julkaistiin toissa vuonna viimeinkin suomeksi. Tämä on niitä kirjoja, jotka olisin teininä lukenut melkein yhdellä istumalla ja sen jälkeen lukenut niin moneen kertaan, että olisin lähes oppinut kirjeet ulkoa. Nyt meni vähän pitempään, mutta kiinnostavia nämä kirjeet edelleen ovat.

Huomattava osa Tolkienin kirjeistä on kirjeenvaihtoa kustantajan kanssa. Ja sitä selittelyn määrää! Hobitin kanssa kaikki oli aina vähän myöhässä, mutta se saatiin silti melko nopeasti valmiiksi. Sormusten herran, alkujaan jatko-osan Hobitille, Tolkien kertoo valmistuvan ihan pian kunhan hän vain saa muutaman kiireisemmän jutun tehdyksi. Ensimmäinen tällainen lupaus on lähetetty jo 30-luvun lopulla ja samanlaisia lupauksia lähti aina pitkälle 50-luvun puolelle saakka. Sormusten herran kohdalla voi todeta, että hyvää kannatti odottaa, mutta kun Tolkien lupailee Silmarillionin valmistuvan, niin siitä lukiessa tulee vähän surullinenkin olo.

Kaksi suursotaa kokenut kirjoittaja

Kirjan mielenkiintoisinta antia ovat Tolkienin kirjeet pojilleen sotavuosina. Hän kirjoittaa monesti, ettei Taru Sormusten herrasta kerro millään lailla kummastakaan maailmansodasta. Näin varmasti onkin, mutta toisaalta taas. Sormusten herran on kirjoittanut mies, joka on kokenut suursodan sekä nuorena miehenä rintamalla että keski-ikäisenä isänä, jonka pojat ovat rintamalla. Se tuo tarinaan syvyyttä ja sodan paine tuntuu.

Kirjeissä Tolkien puhuu Gandalfista ja tämän opetuksista kuin kerran eläneestä suuresta opettajasta. Sotavuosina hän suree sitä, miten Gandalfin viisaus on unohtunut. Sormusta ei nyt vain voi käyttää pahan voittamiseksi: sitä vain asettaa mustan ruhtinaan tilalle mustan kuningattaren. Sodan loppupuolella hän vertaa niitä maanmiehiään örkkeihin, jotka riemuitsevat saksalaispakolaisten kärsimyksistä neuvostoarmeijan lähestyessä Berliiniä.

Tolkien kirjoittaa omasta katolisesta maailmankatsomuksestaan ja moni kohta hänen kirjoissaan aukenee uudestaan. Maailmaa ei pelasta Frodon sankaruus, vaan Frodo epäonnistuu. Maailma pelastuu, koska Bilbo ja Frodo ovat kumpikin vuorollaan säälineet Klonkkua, vaikkei tämä ole sääliä ansainnut. Kohtaus Tuomiovuorella kertoo Tolkienin mukaan siitä, miksi me rukoilemme: "Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta." On hienoa, että tämä teema on mukana myös Peter Jacksonin elokuvatrilogiassa, vaikka tarinaa on muuten kovasti muokattu.

Kalevalakin täytyy mainita

Kun Kirjeiden suomennos julkaistiin, lehdet repivät otsikoita siitä, kuinka Tolkien tykästyi Kalevalaan ja suomen kieleen. Tolkienin mukaan kieli on kieli vasta, kun sen takana on kunnon tarusto. Kyllä Kalevala tosiaan melkein kymmenellä eri sivulla mainitaan tässä yli viisisataa sivuisessa kirjekokoelmassa, mutta kirjeissä on paljon muutakin. Se kiinnostaa enemmän jopa tällaista suomalaista lukijaa, joka on antanut lapsilleen kalevalaiset nimet. Taisin kyllä löytää Kalevalan juurikin Tolkienin tuotannon kautta.