Pari sanaa Astrid Lindgrenin tuotannosta

Riitta Niemistö

Astrid Lindgrenin laajan tuotannon voi ryhmitellä neljään osaan. Vähiten tunnettuja ovat hänen kirjoittamansa tyttökirjat, kuten Riitta-Maija keventää sydäntään tai Kerstin ja minä. Kati-kirjoista näkyy otetun uusia painoksia, mutta useimmat tyttökirjat löytää parhaiten antikvariaateista.

Astrid Lindgren on tunnettu nimenomaa lastenkirjailijana. Olen jo useammankin kirjan nyt viisivuotiaalle pojallemme lukenut, mutta päätoimittajan mukaan esimerkiksi Eemeliä tai Marikkia ei voi millään tavalla tulkita scifiksi tai fantasiaksi. Eikä oikein kauhuksikaan. On oikeastaan kovin lohdullista, että Eemelistä tulee kunnanhallituksen puheenjohtaja, vaikka hän nukkui lapsena pari viikkoa mössykkä päässään vain siksi, että äiti kielsi. Tätä nykyä Eemelin äiti tuntuukin kovin läheiseltä.

Varsinaisina fantasiakirjoina voi pitää Veljeni Leijonamieltä, Mio, Poikani Mioa ja Ronja Ryövärintytärtä. Näistä Mion olen vanhaan Kalaksikukkoon arvostellut. Minusta ritari Kaamo oli lapsena niin pelottava, etten varmasti vielä pitkään aikaan Mioa lapsilleni lue. Hiukan kyllä hymyilyttää arvostelun kommentti nykylapsista. Sen verran olen jo oppinut, että ainakin meidän nykylapsiimme vetoavat ihan samanlaiset tarinat kuin vanhempiinsakin.

Pepit ja Katto-Kassiset kertovat tavallisista lapsista, mutta tarinassa on fantasiaelementti. Oikeastaan tämä asetelma on pikkuisen tylsä. Näissä tarinoissa lapsilla ei ole juurikaan luonnetta, mutta Pepillä tai Kassisella sitä luonnetta on vähän liiankin kanssa. Tarinat ovat kyllä hauskoja, mutta kehenkään ei oikein voi samaistua.