Novelli: Lain ja asetusten mukaan

Esa Hiltula

Rantor! Tuo miljardien virkamiesten asuttama, täyteen rakennettu imperiumin keskusplaneetta kiersi väsymättä tähteään. Suuret toimistorakennukset kuhisivat ahkeraa ja byrokraattisen tehokasta työväkeä. Planeetta ei koskaan nukkunut, aina jossain päin suurta valtakuntaa tarvittiin uusia ohjeita ja määräyksiä.
  Eräässä hieman syrjäisemässä toimistohuoneessa virkamies A käänsi ikkunalaudalla olevaa kasvia pois suorasta valosta. Samalla hän sumutti suihkepullolla multaa kosteaksi ja mietti jatkotoimia kasvin suhteen. Huoneen ovelle ilmestyi toimistopäällikkö:
  - Ei ole kovin hyvä kukkimaan tuo sinun ruukkukasvisi!
  - Tämä onkin bonsai-puu. Ostin sen viime lomamatkalla ja opettelen vielä sen hoitamista.
  - Jaa, no sitten. Eikös ne ole aika vanhojakin jotkut?
  - Tämä on noin satavuotias. Tai niin myyjä ainakin väitti. Suurin osa lomarahoista siihen kuluikin.
  - Miten työasiat sujuu? Ei kai sinulla kulu kaikki aika kasvinhoitoon?
  - Ei sentään. Aamupäivänkin vietin työaikaseurantalomakkeen kimpussa, henkilöstövirasto haluaa sen niin tarkkaan ja yksityiskohtaisesti täytettynä, että siihen kuluu melkoisesti aikaa.
  - Niinhän se on. Minä tästä lähden kokousmatkalle ja halusin vaan varmistaa, että kaikki on hyvin. Kokouksessa saadaan lopultakin sovittua, kuinka kaikissa toimistoissa siirrytään paperittomaan toimistoon.
  Toimistopäällikkö poistui ja jatkoi käytävällä seuraavaan huoneeseen. Virkamies A huomasi, kuinka käytävän toisella puolella virkamies B katsoi mietteissään häntä ja kääntyi nopeasti tietokoneensa puoleen. Epäilyttävä työinto ihmetytti, mutta pian virkamies A jatkoi bonsain kimpussa.
  Parin päivän päästä virkamies A sai sähköpostia Rantorin maa- ja metsätalousministeriöltä. Viestissä vaadittiin maksamattomia metsänhoitomaksuja takautuvasti monen vuoden ajalta. Virkamies A otti heti yhteyttä ministeriön palvelunumeroon.
  - Mikä ihmeen maksuvaatimus tämä on?
  - Niin, tietoomme on tullut, että teillä on hallussanne yli satavuotiasta metsää. Ministeriön tietokannoissa ei ole minkäänlaista merkintää kyseistä metsästä tai oikeastaan koko planeetallahan ei ole metsiä. Meillä onkin hyvin resursseja paneutua tähän asiaan, toimimme aina lain ja asetusten mukaan.
  - Jos koko planeetalta puuttuvat metsät, niin miksi meillä on Maa- ja metsätalousministeriö?
  - Ei puututa nyt siihen. Kun nyt katson tietojanne, niin teiltä puuttuu myös metsähoitosuunnitelma. Ja hakkuusuunnitelma. Paperin kulutus on jatkuvassa kasvussa, joten kaikki metsävarat täytyy käyttää hyödyksi.
  - Mutta minullahan on vain yksi pieni puu ikkunalaudalla ruukussa! Eihän sellaiseen tuollaisia tarvita?
  - Ministeriön ohjeet ovat kyllä selkeitä. Niissä ei sanota mitään metsän koosta tai puiden lukumäärästä. Kehoittaisin lukemaan asiaan liittyviä oppaita. Voinkin lähettää teille paperikopiot asiaan liittyvistä ministeriön ohjekirjoista.
  Virkamies A kulutti loppupäivän lukien maa- ja metsätalousministeriön oppaita. Myös seuraavakin päivä kului samaan. Kun tilanne alkoi jo näyttämään huolestuttavalta, hän lopulta keksi keinon selviytyä. Niinpä, kun eräänä päivänä toimiston käytävälle ilmaantui metsuri moottorisahan kera aikeenaan avohakkuu, virkamies A pystyi esittämään ainoan dokumentin, jolla hän sai estettyä puunkaadon.
  - Seis! Minulla on Maa- ja metsätalousministeriön luonnonsuojeluosaston virallinen dokumentti, jolla omistamani metsä on julistettu luonnonsuojelualueeksi. Ainoastaan kevyet, metsän nykytilaa ylläpitävät toimenpiteet ovat nyt sallittuja.
Metsuri silmäili hetken asiakirjaa ja tyytyi tunnustamaan tilanteen. Puun suoja oli aukoton, joten hän poistui paikalta. Vastapäisen työhuoneen virkamies B näytti myrtyneeltä.
  Hieman tapahtumien jälkeen virkamies A huomasi virkamies B:n pyyhkivän pölyjä huoneessaan käytävän toisella puolella. Hän muisti, kuinka virkamies B oli ylpeänä esitellyt hankkimaansa antiikkirahaa, joka oli nyt kehystettynä seinällä. Virkamies A sukelsi tietoverkkoon hakemaan ohjeita eri ministeriöistä.
  Parin viikon sisällä virkamies B saikin postia, jossa hänen työhuoneensa julistettiin muinaismuistoalueeksi toimenpidekieltoineen, pyydettiin selvitystä vieraan valuutan käytöstä ja vaadittiin asianmukaisia ilmoituksia pankkitoiminnasta viiden vuoden ajalta. Virkamies A katsoi voittaneensa tämän taistelun.