Näytetään tekstit, joissa on tunniste H. P. Lovecraft. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste H. P. Lovecraft. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Markku Sadelehto (toim.): Lovecraftin lähteillä

Jalava 2013, 292 s.

Hannu Väisänen


Lovecraftin tuotannon suomentaminen on edennyt niin pitkälle, että nyt ollaan jo Koottujen teosten oheislukemistossa, Markku Sadelehdon esipuheen mukaan. Siinä hän myös kertoo novellien taustoista ja siitä, kenen kynästä on lähtöisin Cthulhu-mytologian mikäkin osa, esimerkiksi tietty kielletty kirja.

Kirjassa on 11 novellia ja 12 kirjoittajaa. Tekijöitä on enemmän kuin novelleja, koska yhdellä ketjutarinalla (kun yksi lopetti kirjoittamisen, seuraava jatkoi siitä, mihin teksti jäi) on viisi tekijää, ja yksi heistä on H. P. Lovecraft.

tiistai 19. lokakuuta 2010

H.P. Lovecraft 120 vuotta

Marko Ikäheimo


H.P. Lovecraftin syntymästä on kulunut tänä vuonna 120 vuotta. Kustannusosakeyhtiö Jalava julkaisia aikoinaan hyvinkin paljon goottisen kauhun mestaria suomeksi, löytyy ainakin kirjastoista. Tekijänoikeuksista vapautuneita teoksia voi ladata useissa e-kirjaformaateissa esimerkiksi Manybooks.net -sivustolta. Uvula audion -sivuilta löytyy kaksi Lovecraftin tarinaa podcastina: The Shadow Out of Time ja At the Mountains of Madness.

Jos vatsa kestää kirjojen ajoittaisen rasismin, joka ylittää hetkittäin aikakautensa normitason, Lovecraftin tuotanto tuntuu nykyvalossa jopa lohdulliselta. Lovecraftin kauhussa mielipuolisuus on aina ulkoistettua, eikä Suurten Muinaisten motiiveja tarvitse turhaan mietiskellä.