Muumit Rivieralla (2014)

Riitta Niemistö

Minä en ole koskaan oikein innostunut Muumi-sarjakuvia lukemaan. Päätoimittaja tykkää niiden absurdista huumorista ja nyt kahdeksanvuotias poikamme tulee tässä isäänsä. Viisivuotiaasta on paha vielä mennä sanomaan. Yhtä kaikki, odotin tätä ensimmäistä Muumi-sarjakuvista tehtyä elokuvaa enkä pettynyt. Tarina oli juuri niin absurdi mitä sarjakuvatkin ovat. Pysyin silti juonenkäänteissä mukana ja nauroinkin oikeissa kohdissa.

Ensinnäkin elokuva näytti siltä, miltä muumien kuuluu näyttää: 50-luvun kuvakirjoilta ja vanhoilta sarjakuvilta. Piirrosjälki oli paljon lähempänä Toven viivaa, kuin mikään animaatio, mitä olen nähnyt. Tarinassa oli monta tasoa: viisivuotias ihasteli Niiskuneidin kauniita vaatteita ja aikuinen tarinan käänteitä. Nuuskamuikkusella oli piippu ja Muumipappa joi markiisin seurassa viskiä. Kahdeksanvuotias kihersi naurusta seuratessaan Papan toilailuja. Pieni hauska yksityiskohtana oli useampi siirtyminen kohtauksesta toiseen. Niissä oli otettu mallia Toven ruutujen "väliviivoista".

Ateneumin Tove Jansson 100v -juhlanäyttely

14.3.-7.9.2014

Riitta Niemistö

© Moomin Characters™

Suuntasimme lasten kanssa kolmisin Ateneumiin Tove Jansson -juhlanäyttelyyn; päätoimittaja jäi kotiin nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudeta. Luin etukäteen huolestuneena Ateneumin ohjeita lapsivieraille. Kahdeksanvuotias osaa varmasti käyttäytyä, mutta mitä tekee pikkuista vajaa viisivuotias. Heitetäänkö meidät pihalle? Ei heitetty ja hyvin käyttäytyivät. Vaikka näyttelyssä pääosassa olivat Tove Janssonin maalaukset, niin Muumikuvaelmatkin löytyivät. Iso Muumitalo on Tampereen taidemuseon alakerrassa, mutta se ihan ensimmäinen Muumitalo ja monta muuta kuvaelmaa on nyt tuolla.

Museolla on väliä. Muumikuvaelmat näyttivät aivan erilaisilta Ateneumin valoisissa juhlavissa saleissa kuin Metson alakerran salaperäisessä hämärässä. Ei se niitä huonontanut: tunnelman sijasta keskityimme nyt yksityiskohtiin. En vieläkään ymmärrä, miten Taikurin hattu kuvaelman lentoon lähtevä pöytä pysyy ilmassa. Pelkän taikasauvan varassa.

Vaarallinen juhannus Lasse Pöystin lukemana Yle Areenassa

Riitta Niemistö

Kun olin lukiolainen, istuin aamuisin ennen kouluunlähtöä mankan vieressä sormi nauhoitusnapilla. Radio Mafiassa Lasse Pöysti luki Vaarallista juhannusta. Minulle Lasse Pöysti ei ole mikään Suomisen Olli. Hän kertoo satuja Pikku Kakkosessa. Vaarallinen juhannus taas on Tove Janssonin kesäisistä muumikirjoista paras. Tykkäsin siitä hurjasti tuolloin 17-vuotiaana ja tykkään vielä enemmän nyt, kun minulla on omia lapsia. En pysty kieltämään nelivuotiasta, jos hän haluaa, että katan hänelle ruoan pöydän alle. Kattoihan Muumipeikon äiti Mymmelin tyttärelle pöydän alle, koska hän tunsi siellä olonsa itsenäisemmäksi.

Se vanha C-kasetti on joskus aikaa sitten kadonnut. Olen yrittänyt sitä etsiä. Ei löydy. Ei mistään. Onneksi Yle tekee kulttuuriteon. Vaarallinen juhannus Lasse Pöystin lukemana löytyy nyt Ylen areenasta Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Nyt ollaan kolmannessa jaksossa ja ensimmäinen on kuunneltavissa vielä parin viikon ajan.

Tuula Karjalainen: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Tammi, 2013

Riitta Niemistö

Hyllyssäni on monta Tove Janssonin kirjoittamaa kirjaa ja monta kirjaa Tove Janssonista. Muttei yhtään tällaista. Kirja keskittyy Tove Janssonin tärkeimpiin ihmissuhteisiin ja miten ne linkittyvät hänen töihinsä. Hän oli sellainen ihminen, ettei toista hänenlaistaan ole. Taiteilijaperheen tytär, joka arvosti vapauttaan enemmän kuin mainettaan. Tove sanoi vanhoilla päivillään, että toivoo joitakin asioita käsiteltävän julkisuudessa vasta hänen kuolemansa jälkeen. Tässä kirjassa käsitellään juuri niitä asioita.

Karjalaisen kerronta tempaa mukaansa. Tove tapasi elämänkumppaninsa Tuulikki Pietilän vasta nelikymppisenä. Ennen sitä hänellä ehti olla useampi vakava miessuhde, joista mikään ei kuitenkaan johtanut avioliittoon. Suhdetta Atos Wirtaseen hän kuvaa Muumikirjoissa Nuuskamuikkusen hahmossa. Jossain aiemmin näkemässäni haastattelussa hän sanoi tajunneensa joskus Taikurin hatun kirjoittamisen jälkeen, että Nuuskamuikkunen on oikeastaan todella itsekäs ja että siksi hän pisti Vaarallisessa juhannuksessa tämän vastuulle 14 metsän lasta. Karjalaisen kuvaus suhteen luonteesta taustoittaa tätä lausuntoa hienosti.

Naantalin Muumimaailma

Riitta Niemistö

Lähde: Muumimaailma Oy

Naantalilaiset koululaiset lomailivat ja siitä hyvästä Muumimaailma heräsi eloon. Muumitalo oli auki, samoin Hemulin talo ja tietenkin Nipsun puoti ja pari ruokapaikkaa. Poliisiasemalta sai lainata pulkkia, liukureita, suksia, luistimia ja lumikenkiä. Pikku Myy ja poliisi ohjasivat lapsia liikkumaan. Nuuskamuikkunen kertoi Muumipeikolle, kuinka mukavaa oli, että tämä oli herännyt. Kuonolliset hahmot olivat mykkiä, yrittivät viittoa. Pulkkamäkeen sai jonottaa, napakelkkaan myös. Luistelemaan pääsi jonottamatta, mutta olisi kannattanut pakata omat luistimet matkaan. Päivän kohokohta oli, kun jäärouva tanssi jäällä. Kuukautta vaille nelivuotias kertoi pelänneensä, että liian läheltä luistimiaan riisuvaa jäärouvaa vakoilleet lapset olisivat Haisulin lailla jäätyneet.

Tampereen taidemuseon Muumilaakso

Riitta Niemistö

Kävimme viime kesänä lasten kanssa Tampereen taidemuseon Muumilaaksossa. Seurueeseen kuului yksi äänille yliherkkä lapsi ja meillä kävi huono tuuri. Tavallisesti Muumilaaksossa on rauhallinen tunnelma, mutta nyt siellä oli menossa musiikkiesitys. Lapselle tuli melusta paha olo eikä museovierailusta tullut oikein mitään. Pistinkin tapahtuneesta palautetta, että taidemuseon pitäisi olla paikka, jossa voi äänille yliherkänkin lapsen kanssa käydä. Kehotin vielä lukemaan tarinan Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta.

Kävimme nyt joululomalla uudestaan Muumilaaksossa. Museoon oli ilmestynyt ohjeistus siitä, miten taidemuseossa käyttäydytään, joka päättyi sitaattiin Hemulista, joka rakasti hiljaisuutta: "muistakaa, ettei tämä ole huvikenttä, vaan hiljaisuuden puisto". Ja taas kävi huono tuuri. Kohta kolmevuotias tyttöni ei nyt vain osaa olla juoksematta, hyppimättä ja hihkumatta, ei varsinkaan, kun näkee muumipeikkoja. Pelkäsin, että kohta tulee palautetta henkilökunnalta, mutta nämä katselivat tytön menoa ymmärtäväisesti.

Tove Jansson: Taikurin hattu, tarkistettu käännös

Ruotsinkielisistä alkuteoksesta Trollkarlens hatt, 1948, suomentanut Laila Järvinen, 1958, ja suomennoksen tarkistanut Päivi Kivelä, WSOY, 2010

Riitta Niemistö

Taikurin hattu taitaa olla meidänkin lastemme suosikkimuumikirja. Poika suorastaan hihkui, kun luin sitä ääneen. Kovat olivat vaatimukset, että Suuri elokuun juhla luetaan kerralla. Toinen suosikkikohtaus on viidakkoseikkailu. Muutin tätä tarinaa hiukan. Koska en tiedä, miten appelsiininkuorista tehdään tekohampaat, neuvoin kysymään sitä mummilta eikä äidiltä.

Päätoimittaja tykkää Niiskun avautumisesta, kun pitkäsiimalaatikko kaatuu veneen pohjalle ja siimat sotkeutuvat hankaimiin. Minun suosikkikohtaukseni sen sijaan menetti teränsä käännöksen tarkistuksessa. Muumimamma lähettää torailevat lapset luolaan ja käskee palata vasta kun ovat iloisia eivätkä vasta kun ovat kilttejä. Minä olen aina jotenkin tykännyt äidistä, joka ei selvitä lasten välejä, vaan lähettää heidät sellaiseen ympäristöön, että he saavat itse välinsä selvitettyä.

Tätäkin muumikirjaa Tove Jansson muutti, mutta muutokset eivät olleet yhtä suuria kuin Pyrstötähdessä tai Urotöissä. Tarinaan on lisätty kohtauksia, mitkä ennakoivat Taikurin kohtaamista. Nämä kohtaukset yhtenäistävät tarinaa, joka muuten koostuu sikermästä irrallisia seikkailuja.

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, uudistettu laitos

Ruotsinkielisistä alkuteoksesta Kometjakten, 1946, ja Kometen kommer, 1968, suomentaneet Laila Järvinen ja Päivi Kivelä, WSOY, 2010

Riitta Niemistö

Muumipeikko ja pyrstötähti ei ilmestyessään ollut mikään erityinen menestys. Vasta Taikurin hattu toi Muumipeikot suurempaan tietoisuuteen. Tove Janssonkin tunsi tämän tarinan heikkoudet ja kirjoitti siitä 60-luvun lopulla aika rankasti uudistetun version.

Uuden laitoksen Muumilaakso on enemmän myöhempien muumikirjojen laakson kaltainen. Siellä puut ovat vihreitä eivätkä kukkivia, ei ole silkkiapinaa vaan kissanpoikanen, ei talonpeikkoa vaan Tuittu eikä palmuviiniä, vaan omenaviiniä. Kaikkia tarinan epäloogisuuksia ei ole saatu poistetuksi. Vaikka ollaan lähellä merta, virta vie sisämaahan ja yksinäisille vuorille. Varmaankin tästä syystä meri on kauempana Muumitalosta, mitä olen myöhempien kirjojen pohjalta kuvitellut.

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt, uudistettu laitos

Ruotsinkielisistä alkuteoksesta Muminpappans bravader, 1950, ja Muminpappans memoarer, 1968, suomentaneet Laila Järvinen ja Päivi Kivelä, WSOY, 2010

Riitta Niemistö

Muumipapan urotyöt saivat 60-luvun lopulla uuden esinäytöksen ja menettivät kaurapuuron surumielisen tuoksun. Muumipappa kyseli Hemulin löytölastenkodissa "miksi?", eikä sieltä karattuaan enää rakentanut hetkessä taloa. Siirtokunnan perustamisen yhteydessä hän koki Kriisin. Perhe kommentoi papan kertojanlahjoja ystävällisesti, mutta suorasukaisesti.

Kokonaisuudessan Muumipapan urotöiden uusi laitos on yhtenäisempi, uskottavampi ja hauskempi. Viisivuotiaskin kuunteli sitä kiinnostuneesti, toisin kuin vanhaa laitosta vajaata vuotta aikaisemmin. Tiedä sitten, onko syy lapsen vai tarinan kehittymisessä. Fredriksonista poika ainakin löysi sielunkumppanin: molempien mielestä hammasrattaat ovat karusellin juttu.

Jukka Laajarinne: Muumit ja olemisen arvoitus

Atena Kustannus Oy, 2010

Riitta Niemistö

Jo Muumien ja olemisen arvoituksen kannet tietävät hyvää. Etukannessa Muumipeikko katselee majakan huteria portaita, takakannessa Pikku Myy katselee vettä teatterin lattialuukusta. Johdannossa Jukka Laajarinne kertoo, että hän tutustui Muumikirjoihin lukiolaisena, kun oli muuttanut uudelle paikkakunnalle. Kirjan kuvaukset ulkopuolisuudesta kiehtovat.

En ole juurikaan filosofiaa harrastanut ja kirjassa käytetyt termit, kuten "toiseus" olivat minulle uusia. Teksti oli tällaiselle maallikollekin sujuvaa luettavaa, antoi ajattelemista ja jäsensi omia ajatuksiani.

Lukuvinkki: Muumikirjoista tarkistetut käännökset

Riitta Niemistö

Tove Jansson kirjoitti Muumipeikon ja Pyrstötähden sekä Muumipapan urotyöt 60-luvulla osittain uusiksi sekä teki pienempiä muutoksia Taikurin hattuun. Tästä syystä Muumipeikon ja Pyrstötähden sekä Muumipapan urotöiden nimi muuttui: vanhat nimet olivat Kometjakten ja Muminnpappans bravader, uudet Kometen kommer ja Muminpappans memoarer. Tekstien lisäksi Tove Jansson päivitti osan kuvista, jätti muutaman vanhan kuvan pois ja piirsi kokonaan uusia kuvia. Laila Järvisen suomennokset ovat perustuneet alkuperäisiin versioihin.

Viime vuonna on näemmä viimeinkin julkaistu uudempiin versioihin perustuneet Päivi Kivelän käännökset ja hän on samassa yhteydessä muidenkin Muumikirjojen käännökset tarkistanut. Uudet käännökset tunnistaa siitä, että kirjan kansikuvassa on kullanvärinen kehys. Muumilaakson marraskuun on alunperin kääntänyt Kaarina Helakisa, muut siis Laila Järvinen.

Tove Jansson: Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia

Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Det osynliga barnet och andra berättelser, 1962, suomentanut Laila Järvinen

Riitta Niemistö

Meillä on joulukuusessa latvan tuntumassa tekoruusu ja sen alla helminauha. Nämä ovat muistoja sinkkuvuosilta, kun ajatus perhejoulusta aiheutti akuuttia ahdistusta. Silloin ruusu oli pöytäkuusen latvassa. Sittemmin on tullut annettua periksi sovinnaisuudelle ja kuusen latvassa on meilläkin tähti.

Tove Jansson: Muumipapan urotyöt

Ruotsinkielisestä alkuteoksesta Muminpappans bravader, 1950, suomentanut Laila Järvinen, WSOY, 1963

Riitta Niemistö

Luin Muumipapan urotöitä nelivuotiaalle eikä tämä oikein jaksanut kuunnella. Ihmettelin hänen käytöstään, koska Vaarallinen juhannus oli luettu läpi kahdella rupeamalla ja Taikurinhattukin luku kerrallaan. Pelkäsin jo muumikirjojen menettäneen viehätyksensä, mutta tämän jälkeen Muumipeikkoa ja pyrstötähteä kuunneltiin taas hievahtamatta.

Muumipapan urotöissä on hyvätkin kohtansa, mutta ei siitä mihinkään pääse, että tarina laahaa. Kirjoittaja tuntuu välillä kompastelevan omaan nokkeluuteensa: esimerkiksi laittomien siirtokunta tuntuu olevan olemassa vain, jotta kirjailija pääsee kommentoimaan suomalaistaitelijoiden touhuja Pariisissa. Parodia muistelmista ei tietenkään iske nelivuotiaaseen eikä sen tarvitsekaan iskeä, mutta lasta tosissaan kiinnostava taso puuttuu kokonaan. Välillä aikuisenkin kiinnostus herpaantuu. Hahmot ovat kyllä kiinnostavia, mutta vain matkalla puutarhajuhliin tarina lähtee kunnolla lentoon.

Muumi ja punainen pyrstötähti

Riitta Niemistö

Olipa jännittävä!

Poika arvioi ensimmäisen näkemänsä elokuvan pelottavaksi, mutta kuitenkin kivaksi kokemukseksi. Kävimme katsomassa kaksiulotteisen version, koska päätoimittaja Ikäheimo arveli, etteivät lasit kumminkaan pysyisi nelivuotiaan päässä, ja koska tämä näytös sopi muutenkin paremmin perheemme aikatauluihin. Se osoittautuikin oikein hyväksi ratkaisuksi. Poika kyhnytti kaikki vähääkään jännittävämmät kohtaukset sylissäni ja kysyi pari kertaa, josko lähdettäisiin jo kotiin.

En tottavieköön muistanutkaan, miten jännittävä Muumipeikon ja pyrstötähden tarina onkaan. Voi olla, että kauheuksien näkeminen valtavan isolla valkokankaalla vielä pahensi pelottavaa vaikutelmaa. Muumipeikko oli pistetty sanomaan, että seikkailuissa sankareille käy aina lopulta hyvin, mutta se ei poikaa rauhoittanut. Alkutekstejä poika oli katsellut haltioissaan ja vasta lopputekstien aikana poika rentoutui uudestaan.

Muumikirjojen arvosteluja vanhassa Kalaksikukossa

Riitta Niemistö

Kerkesimme arvostella monta muumikirjaa ennen Kalaksikukon pitkänpuoleista talvihorrosta. Arvostelut löytyvät arkistoituina täältä:

Muumit ja suuri tuhotulva
Muumipeikko ja pyrstötähti
Taikurin hattu
Vaarallinen juhannus
Taikatalvi
Muumilaakson marraskuu

Olen kerinnyt näistä jo Vaarallisen juhannuksen ja Taikurin hatun pojallemme lukea. Vaarallisen juhannuksen kanssa kävi niin kuin kävi silloin joskus yli 30 vuotta sitten. Kello alkoi olla huolestuttavan paljon, mutta tarina oli niin jännittävä, ettei kirjaa vain voinut jättää kesken. Nelivuotias piti väkisin itseään valveilla ja nukahti heti, kun Muumipeikko tarinan lopussa nauroi vain siksi, että oli niin tavattoman onnellinen.