Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirjat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Dan Fagin: Toms River - A Story of Science and Salvation

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 18 h 21 min, lukija Dan Woren

Marko Ikäheimo

 

Pikkupaikkakunta Amerikan itärannikolla viime vuosisadan puolessa välissä. Suuri kansainvälinen kemikaalijätti haluaa rakentaa tuontantolaitoksen alueelle. Luvassa on roppakaupalla taloudellista toimintaa ja uusia asukkaita. Kuulostaako hyvältä? Niin kuulosti myös kyseisen paikkakunnan päättäjistäkin.

Valitettavasti tuohon aikaan tietoisuus käsiteltyjen kemikaalien vaarallisuudesta ja niiden kulkeutumisriskistä luontoon ei juurikaan tiedetty. Eikä kyllä pahemmin välitettykään. Hurjin veijari vuokrasi maatilkun paikalliselta viljelijältä ja dumppasi sen kylmästi täyteen ruostuvia peltitynnyreitä täynnä erittäin haitallisia kemikaalijätteitä. Itse tehdaskaan ei ihan hirveän paljon viitsinyt omien jätöksiensä puhdistamiseen panostaa.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Alexander Freed: Rogue One - A Star Wars Story (romaaniversio)

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 12 h 11 min, lukija Jonathan Davis

Marko Ikäheimo

Näiden Star War -elokuvien romaaniversioiden hankkimisesta alkaa kohta tulla jo tapa. The Force Awakens oli kirjaversionakin aika hyvä. Jopa niinkin, että uskaltaisin suositella sitä ainakin vähänkään kovemmille SW-faneille. Mutta entäpäs sitten Rogue Onen kirjaversio? Kirjoittaja ei yllä ainakaan Alan Dean Fosterin tasolle maineen puolesta. Alexander Freedilla on romaanipuolella plakkarisssa yksi Star Wars: Battlefront -kirja.

sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Cixin Liu: The Dark Forest

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 22 h 36 min

Jatkoa kirjalle Three-Body Problem

Marko Ikäheimo

 

Ihmiskunta on nyt sitten täydellisesti liemessä. Trisolarin avaruuslaivasto on tulossa hävittämään älyllisen elämän maapallolta. Vihulaiset ovat onnistuneet blokkaamaan ennalta ihmiskunnan teknisen kehityksen tasolle, jolla maapallolaisilla ei ole ehdottomasti yhtään mitään pärjäämisen mahdollisuuksia. Ylimääräisenä bonuksena hyökkääjän ylivoimainen teknologia pystyy lukemaan jokaisen tietojärjestelmiin kirjoitetun ja ääneen lausutun suunnitelman.

torstai 26. marraskuuta 2015

Andy Weir: The Martian

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 53 min, lukija R. C. Bray

Marko Ikäheimo



Ihmiskunta on viimein päässyt Marsiin asti. Kolmas retkikunta joutuu kuitenkin evakuoitumaan kesken kaiken pölymyrskyn vuoksi. Siinä rytäkässä yksi astronautti, Mark Wattney, jää jälkeen. Tämä ei ole muun retkikunnan vika, sillä he luulevat hyvästä syystä Wattneyn menehtyneen tapaturmaisesti. Sankarimme ei kuitenkaan jää nyyhkimään kovaa kohtaloaan, vaan pistää kaikki hoksottimensa peliiin selvitäkseen elämälle äärimmäisen vihamielisessä ympäristössä. Ja apuakin pitäisi saada, jollakin keinolla. 

perjantai 9. lokakuuta 2015

Peter Clines: Ex-heroes

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 8 h 2 min, lukijat Jay Snyder, Khristine Hvam

Marko Ikäheimo



Mitäs jos olisi olemassa supersankareita? Ja sitten olisi myös zombieita, ja zombiet olisi syönyt melkein koko ihmiskunnan. Ja sitten ne supersankarit olisi kerännyt loput tavallisista ihmisistä suojaan ja ne sankarit niinku tappelisivat niiden zombieiden kanssa ja silleen.


torstai 17. syyskuuta 2015

Cixin Liu: The Three-Body Problem

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 13 h 26 min, lukija Luke Daniels

Marko Ikäheimo


Oli siitä Hugo-palkintojen peukalointikärhämästä jotakin hyötyä. Romaanisarjan voittaja, Cixin Liun Three Body Problem vaikutti hyvinkin mielenkiintoiselta. Kiinalaisen kirjailijan tuotos, vieläpä käännetty englanniksi. Olikohan kiinalaisessa SF-kirjallisuudessa eroa länsimaiseen verrattuna?

Tarina ainakin alkaa tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Ensimmäinen kohtaus on Kiinan kulttuurivallankumouksen ajalta, jolloin ihan ihmiskunnan omin voimin saatiin aikaan yleiselle inhimillisyydelle vieraita asioita. Yksi levottomuuksista selvinneistä joutuu keskelle tapahtumia jotka uhkaavat mullistaa koko elämämämme, niin kuin me sen tunnemme.

tiistai 25. elokuuta 2015

Ernest Cline: Ready Player One

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 15 h 46 min, lukija Wil Wheaton.

Marko Ikäheimo


Maailmassa on kaikki mennyt taas kerran täysin keturalleen. Talous on romahtanut täysin maailmanlaajuisen energiakriisin takia. Amerikka on täyttynyt työttömien ja toivottomien slummeista. Suunnilleen ainoa pakopaikka on Oasis, nettiin rakennettu virtuaalinen ympäristö, johon liitytään virtuaalilasien ja tuntoaistimuksia välittävien hansikkaiden avulla. Oasiksessa voi tehdä mitä vain koulunkäynnistä kaupankäyntiin.

Oasiksen perustaja ja suurin omistaja James Halliday jätti testamentissaan koko omaisuutensa sille onnelliselle, joka saa suoritettua hänen Oasikseen jättämänsä tehtävät. Tehtävien sisältö keskittyy 80-luvun nörttikulttuuriin, joka oli Hallidayn pakkomielle. Oasista hallitseva hallitsee kirjaimellisesti koko maailmaa, joten Hallidayn pääsiäismunajahtiin riittää osallistujia, joista osa on varsin paljon muita häikäilemättömämpiä.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ann Leckie: Ancillary Justice - The Imperial Radch series, Book 1

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 12 h 40 min, lukija Adjoa Andoh<

Marko Ikäheimo



Radchien avaruusimperiumilla on tavoitteena laajeta ylitse koko ihmisten asuttaman avaruuden. Jalkoihin jääneet sivilisaatiot liitetään osaksi imperiumia, mikä ei periaatteessa pitäisi olla aivan lohduton kohtalo. Periaatteessa valloitettujen on mahdollista nousta aikaa myöten tasavertaisiksi kansalaisiksi. Periaatteessa. Eikä ne valloituksetkaan tyystin verettömiä ole.

Yksi Radchien sotilasteknologian hurmaavimmista sovelluksista on avaruusalusten tekoälyjen kontrolloimat sotajoukot. Näiden sotilaiden persoonallisuus on tuhottu ja tekoäly on asettunut tyhjään kuoreen taloksi. Yhden tekoälyn hallinnassa voi olla kokonaisen avaruusaluksen miehistö. Nämä ancilliary-sotilaat kelpaavat tarpeen vaatiessa myös maajoukoiksi.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Seanan McGuire: Midnight Blue-Light Special: InCryptid, Book 2

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 59 min, lukija Emily Bauer

Marko Ikäheimo

Kirja päähenkilön, Verity Pricen perheen taustoista on kerrottu enemmän sarjan ensimmäisen osan arvostelusta, joka löytyy täältä. Tässä kirjassa jatkuvat hänen pyrkimyksensä päästä sisään New Yorkin myyttisten olentojen, yhteisnimitykseltään kryptidien, maailmaan. Edellisen osan tapahtumien jälkeen tämä maailma on muuttunut varsin merkittävästi. Osittain tämä on Verityn ansiota.

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Paul Cornell: The Severed Streets - James Quill, Book 2

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 13 h 32 min, lukija Damian Lynch

Kirja on jatkoa edellisen osan tapahtumille. Mahdollisesti tarina toimii yksinäänkin, mutta edellisen kirjan lukeneet saavat siitä huomattavasti enemmän irti.

Marko Ikäheimo

Tarkastaja Quillin ja hänen vahingossa kyvyn nähdä taikuutta saaneet poliisikollegansa jatkavat seikkailujaan Lontoon yliluonnollisessa alamaailmassa. Tällä kertaa Lontoossa puhjenneet mellakat tuovat mukanaan yllättävän sivuvaikutuksen. Joku taho alkaa murhaamaan varakkaita valkoisia miehiä. Todiisteet näyttävät viittaavan siihen, että yksi kaupungin kuuluisimmista murhamiehistä olisi palannut jatkamaan hirmutekojaan.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Jim Butcher: Academ's Fury: Codex Alera, Book 2

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 20 h 53 min, lukija Kate Reading

Kirjasarjan toinen osa, sarjan ensimmäinen osa Furies of Calderon on arvosteltu täällä. Arvostelussa kuvataan myös kirjasarjan perusastetelma.

Marko Ikäheimo



Edellisen kirjan sankari, Tavi, on nyt saanut täytettyä unelmansa. Tai ainakin siltä näyttää. Hän on päässyt opiskelemaan Aleran pääkaupungin akatemiaan. Ensimmäisen kirjan tapahtumien johdosta hän toimii myös valtakunnan ykkösmiehen, Gaius Sixtuksen, lähettinä ja luottomiehenä. Suoritus on siinäkin mielessä merkittävä, että Tavi on omiensa joukossa harvoja, jotka eivät lainkaan pysyt hallitsemaan Aleran luonnonhenkiä, furyja. Kuten arvata saattaa, Aleran juonittelujen ja kiipimisen läpikyllästämässä yhteiskunnassa tästä tulee kaikenlaisia ongelmia.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Jim C. Hines: Libriomancer: Magic ex Libris, Book 1

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 33 min, lukija David DeVries


Marko Ikäheimo

Isaac Vainiolla on jotenkin tutunoloisen nimen lisäksi toinenkin erityisominaisuus. Hän kykenee nimittäin maagisesti kurottamaan lähes mihin tahansa kirjaan, ja tuomaan siitä omaan maailmaamme laitteita ja esineitä, myös maagisia.

Isaacin kirjavelhojen veljeskunnan on aikoinaan perustanut itse Johannes Gutenberg, joka muuten vieläkin on mukana kuvioissa pyörimässä. Itse asiassa Gutenberg melko keskinkertaisena velhona keksi kirjapainotekniikan omia vaatimattomia kykyjään tehostamaan. Tällä hetkellä hän on yksi voimakkaimmista koskaan eläneistä magian käyttäjistä, joten hyvin olivat suunnitelmat toimineet.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Jim Butcher: Furies of Calderon - Codex Alera, Book 1

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 19 h 58 min, lukija Kate Reading

Marko Ikäheimo

Aleran valtakunta vaikuttaa kovasti tutulta. Itse asiassa se on melko suoraviivainen kopio antiikin Rooman yhteiskuntajärjestyksestä. Yhtä selkeästi tässä ei nyt liikuta omassa maanpiirissämme, niin erikoista eläjää kirjan edetessä vastaan tulee.

Suurin ero meidän todellisuuteemme on Aleran asukkaiden kyky hallita eläänlaisia luonnonhenkiä (alkukielellä Furies). Nämä henget antavat käyttäjälleen melko tavanomaisen valikoiman yliluonnollisia kykyjä. Perustasollaan nämä kyvyt antavat vallan hallita peruselementaaleja, kuten maata, vettä ilmaa ja tulta. Hieman erikoistuneemmat kyvyt hallitsevat esimerkiksi puuta (kätevä taito jousimiehelle) tai terästä (= ylivoimainen miekankäyttäjä). Lisäkykyinä esimerkiksi ilmaa hallitsevat kuulevat ja näkevät kauas ja veden taitajat ovat kyvykkäitä parantajia.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Gail Carriger: Soulless - An Alexia Tarabotti Novel

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 52 min, lukija Emily Gray

Marko Ikäheimo


Alexia Tarabotti on kovaa vauhtia totuttelemassa osaansa yläluokkaisena vanhanapiikana Viktorian aikaisessa Lontoossa, onhan hän jo 25 ja vielä naimaton (hyvä tavaton). Alexia on hieman liian älykäs seurapiireille, eikä hän muutenkaan oikein sopeudu yläluokkaiseen elämänmenoon. Tämä johtuu mahdollisesti osittain siitä, että Alexialla ei ole sielua.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Vonda N. McIntyre: Superluminal

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 24 min, lukija Rachel Evans

Marko Ikäheimo


Valoa nopeampi matkustaminen ei välttämättä ole ihan yksinkertainen viritys, eikä se ole sitä tässäkään kirjassa. Matkustajat ja miehistön jäsenet on nukutettava varsinaisen siirtymän ajaksi, muuten korjaa kuolema. Alusten pilottienkin on tehtävä melko rajuja uhrauksia, jotta he eivät olisi niin riippuvaisia normaalista ajantajusta ja biologisista rytmeistä.

Miehistön joukosta nousee kulkutaudin runtelemalta planeetalta kotoisin oleva mies, jolla vaikuttaisi olevan kerrassaan hämmästyttäviä kykyjä. Mukana tapahtumissa sähläävät myös sukeltajat, omaehtoisen evoluution kautta valtamerien syvyyksiin muuttanut ihmiskunnan alaryhmä.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Paul Cornell: London Falling

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, 13 h 59 min, lukija Damian Lynch

Marko Ikäheimo

Paul Cornell on yhden suosikkipodcastini, SF Squeecastin vakiojäseniä. Hän on aina vaikuttanut hyvin sympaattiselta kaverilta, joten päätin kokeilla yhtä hänen kirjoistaan äänikirjaversiona. Sinällään London Falling oli hyvin positiivinen kokemus, vaikka tuottikin muutaman sävättävämmänkin yllätyksen.

torstai 29. toukokuuta 2014

Simon R. Green: Blue Moon Rising - Forest Kingdom, Book 1

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 19 h 25 min, Lukija John Keating

Marko Ikäheimo

Keskiaikaisen kuningaskunnan nuorempana prissinä eläminen ei välttämättä ole kovin hääviä hommaa. Huonolla säkällä siinä voi mennä kokonaan henki, jos joku innokas päättää vähän raivata isoveljen suhteen harmillista sukua. Paremmassakin tapauksessa saattaa joutua suorittamaan ilmiselvää itsemurhatehtävää. Forest Kingdomin prinssi Rupertin osaksi tulee juuri tällainnen mahdoton tehtävä. Hänen pitäisi etsiä lohikäärme ja päästää siitä ilmat pihalle. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin kun jo matka lohikäärmeen luokse on ihan riittävän vaarallinen.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Kevin Dutton: The Wisdom of Psychopaths - What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 8 h 19 min, lukija Eric Bergmann


Marko Ikäheimo


Populaarikulttuuri on viehtynyt sarjamurhaajiin vähintäänkin Viiltäjä-Jackin ajoista lähtien. Eikä nykyaika ole ainakaan lientynyt tässä suhteessa. Televisiossa Dexterin ja Hannibal Lecterin hirmuteot näyttävät olevan keräävän kohtuullisia katsojalukuja. Kaikesta muusta psykopaattiviihteestä nyt puhumattakaan.

Kliinisenä määritelmänä psykopatia on hieman toista kuin nämä viihdeteollisuuden joskus omalaatuista ruokavaliota noudattavat mielipuolet. Mielen häiriönä psykopatian tunnusmerkkejä ovat alentuneet empatian ja katumuksen tunteet. Psykopaatit ovat usein myös erittäin päämärätietoisia ja osaavat käsitellä ihmisiä taitavasti, mikäli siitä on heille jotakin hyötyä.

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Iain M. Banks: Look To Windward

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 12 h 11 min, lukija Peter Kenny

Marko Ikäheimo


Kulttuuri-kirjasarjan maailmankaikkeudessa vanhoille sivilisaatioille sublimaatio on yksi mahdollinen tapa pakata kamppeet ja lähteä lätkimään. Kukaan ei ole oikein varma, mitä tällöin oikein tapahtuu, koska sublimoituneet näyttävät poistuvan normaalin käsityskyvyn toiselle puolelle. Petoeläimistä kehittyneet chelgrianit onnistuvat sublimoitumaan erikoisella tavalla. Heillä nimittäin osa sivilisaatiosta jää normaalin maailmankaikkeuden puolelle, ja sivilisaation sublimoitunut osa pitää jopa jollakin tavoin yhteyttä tähän osuuteen.  Chelgrianeilla on myös erittäin tehokas (ja epäreilu) kastijärjestelmä, joka lopulta johtaa melko lyhyeen, mutta sitäkin verisempään sisällissotaan. Osittain tähän sotaan on syyllinen myös Kulttuuri, jonka hyväätarkoittava sekaantuminen chelgrianien yhteiskuntajärjestykseen pahentaan kyteviä ongelmia.

torstai 13. helmikuuta 2014

Iain M. Banks: Excession

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 1 h 54 min, lukija Peter Kenny.

Marko Ikäheimo


Iain M. Banksin Kulttuuri-sarjan kirjoja alkoi olla jo niin ikävä, että oli pakko palata aikaisempien osien pariin. Huomasinkin sitten, että muutama niistä on jäänyt esittelemättä Kalaksikukossa. Nyt vuorossa olevasta kirjasta minulla on melko hämärät muistikuvat, eikä se taida johtua aivan tyystin arvostelijan karttuvista ikävuosista.

Tällä kertaa keskitytään Banksin hyperälykkäsiin tekoälyihin, mieliin ja erityisesti niiden avaruusaluksia ohjastaviin versioihin. Niiden kotisivilisaatio, galaksin laajuinen Kulttuuri on saavuttanut kehityksen tason, jolla sen ei juurikaan tarvitse huolehtia ulkoapäin tulevista uhkista, paitsi ehkä paikallisten kärhämien tasolla. Joskus kuitenkin jopa Kulttuurikin kohtaa ongelmia, jotka pistävät senkin kyvyt ja resurssit koetukselle. Eräs Kulttuuria lähellä olevista aluksista kohtaa jotakin, mikä ilmiselvästi ylittää mielienkin ymmärryksen. Tämä jokin tarjoaa mahdollisesti käsittämättömiä mahdollisuuksia ajan ja avaruuden hallintaan. Tällaisen houkutuksen edessä jopa mielien moraalisuus joutuu kovalle koetukselle. Luonnollisesti vähän joka toinen kynnelle kykenevä sivilisaatio haluaisi siivun tarjolla olevasta aarteesta.