Petteri Hannila
Aamuinen aurinko killisteli alas pilvettömältä taivaalta. Yöllisen rankkasateen tuoma kaste kiilteli puissa ja ruohoissa saaden koko ympäristön kiiltämään kirkkaanvihreänä. Valo häikäisi vanhan miehen silmiä ja hän varjosti katsetta uurteisella kädellään vilkuillessaan tienoota. Mies oli lyhyenläntä ja kumara, ulkoilmaelämän ahavoittama ja hieman nukkavierun oloinen. Hänen pukemansa vaateparsi oli nähnyt parhaat päivänsä jo kauan sitten, ja kokonaisuuden koristi reikäinen ja värinsä täysin menettänyt hatunreuhka. Pieni mökki jonka terassilla hän seisoi, oli hänen täydellinen jatkeensa, ränsistynyt ja sieltä täältä heikoilla rakennustaidoilla paikkailtu. Mökki sijaitsi kauniilla paikalla pienen metsäisen kukkulan laella ja vain kymmenen metrin päässä liplatti jääpeitteestään vapautunut keväinen järvenranta.
