X-Men: Apocalypse (2016)

Marko Ikäheimo

X-men -elokuvien maailma alkaa jo sekavuudessaan lähennellä sarjakuvaversiota. Ensin oli yksi trilogia ja sitten palattiin alkujuurille. Jossakin välissä on käyty jo pari kertaa vaihtoehtotodellisuuksissakin kääntymässä. Ja aikahyppelyäkin on harrastettu.

Siinä mielessä tämä viimeisin uudelleenkäynnistys ei enää ihmeemmin ihmetystä aiheuta. Jossakin määrin kai tarkoitus olisi jatkaa X-Men -first class -jatkumon tarinaa. Lisäksi myös alkuperäinen leffatrilogiakin kummittelee taustalla jossakin määrin. Ehkä näitä asioita ei ole hyvä miettiä liian syvällisesti. Menee vain pieni pää turhaan sekaisin.

Thor - Ragnarok (2017)

Marko Ikäheimo

Omien elokuviensa sivussa Thor törmäili Avengers-leffoissa, minkä jälkeen hän lähti etsimään

Hieman ryppyotsaisten alkuosien jälkeen nyt otetaankin oppia Guardian of the Galaxy -leffoista. Vakavimmissakin kohtauksissa tapahtuu takuuvarmasti jotakin järjetöntä ja odottamatonta. Marvelin elokuvien suosio alkaa olla sellaisella tasolla, että ne voivat olla jo vähän nenäkkäitäkin. Ja tätä osastoa ohjaaja Taika Waititi on enemmän kuin valmis tarjoilemaan.

Blade Runner 2049 (2017)

Marko Ikäheimo

Aikoinaan yliopistolla pääsin uuden ja ihmeellisen internetin ääreen, ja tutustuin Usenetin uutisryhmiin (lapset, kysykää vanhemmiltanne). Siellä sitten aivan erityisesti tuli vietettyä aikaa lukien keskusteluja Ridley Scottin Blade Runnerin salaisuuksista ja tulkinnoista. Opintojen etenemisen suhteen olisi ehkä ollut parempi, että olisi kuluttanut kyseiseen aiheeseen vähän vähemmän aikaa.

Vaiana (2016)

<

Marko Ikäheimo

”Marko on taas ajankohtainen” -osastolta, päivää. Jotenkin nämä elokuvat vain tuntuvat lipsahtavan ohitse. Vaiana osui kohdalle puolivahingossa, kun tulin kuunnelleeksi siitä ylistystä BBC:n mainiossa ”Kermode and Mayo” -filmipodcastissa.
Elokuvan juoni ei mahdollisesti ole ihan kaikkein yllättävin. Jossakin polynesialaisessa kylässä jotain parisentuhatta vuotta sitten asiat alkavat mennä pieleen. Kalaa ei tule ja kookospähkinätkin alkavat mädätä puihin. Päällikön tytär, Vaiana, päättää uhmata kylän sääntöä, jonka mukaan valliriutan ulkopuolelle ei saa purjehtia. Hänen päämääränään on löytää puolijumala Maui, jonka syytä koko onnettomuus oikeastaan on. Maui ei ole tehnyt sitä pahuuttaan, mutta hän sattuu olemaan veijarijumala, joka ei aina osaa oikein harkita tekojensa seurauksia.

Arrival (2016)

Marko Ikäheimo

Arrivalin alku on aika armoton, melkein kirjaimellisesti vetää jalat alta. Ja sitten muukalaiset tulevat viera
ilulle. Oikeastaan ne tulevat isoilla linssinmotoisilla aluksilla kahteentoista kohteeseen maapallolla ja pääasiallisesti möllöttävät ilmassa. Loppujen lopuksi jonkinlainen kommunikaatioyhteyskin saadaan aikaiseksi. Harmillisesti keskusteluissa esiintyy pieniä kieliongelmia. Lähinnä ihmisosapuoli ei saa mitään tolkkua vierailijoiden puheesta. Tarvitaan siis ihan koulutettua kielitieteilijää avuksi.

Spider-Man: Homecoming (2017)

Marko Ikäheimo

Viime kesänä piti tehdä valinta, ja syystä tai toisesta viimeisin Hämähäkkimies-elokuva jäi Wonder Womanin jalkoihin. Eipä sillä, WW ei ollut sekään yhtään hassumpi. Nyt kuitenkin hämyhäiskäkin tuli digitaaliseen myyntiin, joten pitihän sekin sitten tarkistaa.

Sam Raimin ensimmäiset elokuvat saavat minulta roppakaupalla papukaijapisteistä jo siitä hyvästä, että ne sattuivat olemaan ensimmäisiä siedettäviä versioita aiheesta. Seuraavat Amazing Spider-Man -leffat olivat puolestaan aika totista torvensoittoa. Andrew Garfieldin ja Emma Stonen kemia pelasti huomattavasti. En kyllä vieläkään tajua, miksi Stone ei voinut olla Mary Jane Watson, mihin rooliin hän olisi ollut enemmän kuin sopiva.

Wonder Woman (2017)

Marko Ikäheimo

DC:n supersankarielokuvat eivät ole sitten Nolanin Batman-trilogian antaneet juurikaan aihetta riemunkiljahduksiin. Saatan kirjoittaa joskus enemmänkin tällä välillä tulleista tekeleistä, mikäli olen erityisen pahalla tuulella. Hirvittävän Batman v Superman räpellyksen ehdottomasti paras osuus oli kuitenkin Gal Gadotin Wonder Woman, joten uskaltauduin kohtuullisen luottavaisin mielin elokuvateatteriin.

Ja katso, se oli hyvä.

Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2016)

 

Marko Ikäheimo

 
Esitän heti käyttelyssä pahoitteluni Rowlingin tuotoksia suomeksi lukeneille. Olen lukenut Potterini pelkästään englanniksi, enkä tähän hätään jaksa ryhtyä etsimään hahmojen nimien suomennoksia. Lisäksi suomennosten käyttäminen tuntuu vähän tyhmältä, sillä tapahtupaikkana on 1920-luvun New York, vähän tietysti taikuudella ryyditettynä.

Jälleen maaginen maailma on kuvajainen todellisen tapahtumista. Kieltolain ajan amerikkalainen velhoyhteisö ei ole kovin edistyksellinen. Itse asiassa tavallisten kuolevaisten kanssa seurustelu on koko tavalla kiellettyä. Myös maagisiin olentoihin suhtautuminen on aika takapajuista. Parhaimmassa tapauksessa niitä siedetään, mutta kuolemantuomionkin uhka on aina olemassa.

Doctor Strange (2016)

Marko Ikäheimo

Jos joskus olen hairahtanut kirjoittamaan puoluettomia ja objektiivisia arvosteluja, tästä elokuvasta sellaista on turha odottaa. Olen ollut täysin toivoton Doctor Strange -fani siitä lähtien, kun näin hänen seikkailunsa Hämähäkkimies-lehdessä joskus 80-luvulla.

Ihmelekurin syntytarina ei ehkä ole siitä omaperäisimmästä päästä, mutta eihän ne kaikki voi olla äärettömän omaperäisiä, vaikka tälläkin kertaa asialla olivat 60-luvulla Stan Lee ja Steve Ditko, Hämyhäiskän isukit. Tällä kertaa päähenkilö on ylimielinen kirurgi, joka saa elämänsa opetuksen auto-onnettomuudessa. Länsimainen lääketiede ei pysty särkyneitä sormia korjaamaan, joten sankarimme päättää etsiä apua mystisiltä kaukomailta. Melko mystistä apua hän lopulta löytääkin. Erinäisten sählinkien jälkeen Stephen Strangesta tulee maapallon puolustaja pahoja maagisia voimia vastaan.

Lego Batman (2017)

Marko Ikäheimo

Tämä on tarina kahden miehen erityisestä suhteesta. Ei oikeastaan kyseessä on tietysti kaksimuovihahmoa: Jokeri ja Batman. Oikeasti tarina kertoo pääasiassa Batmanista ja hänen jättimäisestä egostaan, sillä Batman ei tarvitse ketäään. Paitsi ehkä perhettä, ja ystäviä.

Voisiko Lego Batman mitenkään olla yhtä hyvä kuin ensimmäinen Lego-elokuva? Ja jos rehellisiä ollaan, eihän se olekaan. Mikäpä olisi? Omassa lajissaan se on kuitenkin täysin ylittämätön. Nimittäin päättömässä kohelluksessa. Toimintajaksot ovat sellaista tykitystä, että yhdellä katsomalla ei millään voi pysyä mukana. Uudelleenkatsottavuus ei elokuvassa ole tietysti huono asia. Leffa on katsottava uudestaan jo siitäkin syystä, että nyt nähty versio oli suomeksi dubattu. Olen aivan saletti siitä, että suuri osa vitseistä meni ohitse.

Zootropolis (2016)

Marko Ikäheimo

 

Judy Hoppsilla on unelma. Hän haluaa poliisiksi eläinten kaupunkiin, Zootropiaan. Pienen ongelman tuottaa se tosiseikka, että Judy on kaniini ja aika moni kaupungin asukkaista on aika tavalla häntä isompia. Judylla sattuu olemaan puolellaan horjumaton optimismi ja tarmokkutta vaikka muille jakaa. Itsesuojeluvaisto on tosin hieman huonoissa kantimissa.

Erinäisten hankaluuksien jälkeen Judy pääsee kuin pääseekin ihan oikeisiin poliisin hommiin. Ensimmäinen varsinainen tehtävä koskee saalistajia, joita on alkanut kadota siellä täällä pitkin kaupunkia. Vaikka elokuvan nykyisyydessa kaikki eläimet ovat oppineet elämään rauhanomaisessa rinnakkaiselossa, entisten saaliiden ja saalistajien välillä on vielä tiettyjä epäluuloja ilmassa.

Deadpool (2016)

Marko Ikäheimo

Ennen varsinaiseen sisältöön siirtymistä täytyy hoitaa yksi vanha lupaus pois alta. Aikoinaan jonkun X-men -elokuvaa (en muista, mitä, enkä jaksa etsiä) arvostellessani arvelin löytäväni jotakin hyvää sanottavaa jopa X-men Origins: Wolverine -leffasta. Sekin tuli katsottua joku aika siten, ja mitähän hyvää siitä nyt sitten menisi sanomaan? Wolverinen ensimäinen oma elokuva oli niin hirveä räpellys, että se lipsahti oikeastaan jo suuren taiteen puolelle. Kuvaavaa on, että rainan tekijät eivät edestä tienneet ahmojen (= wolverine suomeksi) olevan näätäeläimiä, eikä mitään susien sukulaisia.

Tenavat - elokuva (2016)

Marko Ikäheimo

Charles M. Shulzin Tenavien ideaa ei varmaankaan tarvitse kenellekään selittää. Oma suhteeni alkuperäiseen sarjakuvaa alkaa muinaisella 70-luvulta, jolloin rakkain leluni 4-vuotiaana oli puhallettava Ressu-lelu. Muistan vieläkin sen kumisen tuoksun ja nukkapinnan tunnun.

Tietyssä määrin hirvitti aloittaa tämän elokuvan katsominen. Suurin pelko oli, että maailma on nykyaikaistettu täysin tunnistamattomaksi. Tämä pelko ainakin oli aiheeton. Tapahtumat on jätetty täsmälleen sarjakuvien ympäristöön, jossa lapsilla ei ole kännyköitä, eikä edes internettiä näy missään.

Angry Birds -elokuva

Marko Ikäheimo

Olipa kerran lentokyvyttömien lintujen saari, jossa kaikki olivat hyvin onnellisia. Paitsi muutama sopeutumaton, mutta niistä nyt ei paljon tarvitse välittää. Sitten sinne tuli vihreitä porsaita ja ne varastivat kaikki lintujen munat ja sitten linnut olivat kovin vihaisia.

Eipä toisiaan ollut kovin monimutkainen juoni, mutta enpä juuri sen ihmeellisempää odottanutkaan. Odotuksiin nähden Angry Birds toimitti sitä mitä pitikin, eli melko näyttävää animaatiota ja ajoittain kohtuullisen hurttia huumoriakin.

Luc Besson tekemässä Valerian-sarjakuvaan perustuvaa elokuvaa

Marko Ikäheimo

Välillä vastaan tulee uutisia, joista ei vain voi olla innostumatta. Esimerkkinä vaikkapa se, että Luc Besson on tekemässä Valerian-sarjakuvaan pohjautuvaa elokuvaa. Jospa nyt Besson pääsisi palaamaan The Fift Elementin viitoittamaan estetiikkaan. Pikkuisen aikamatkailua sekaan, niin sehän olisi siinä. Tärkeintä on, että Besson saisi elokuvaan roppakaupalla ranskalaista nyrjähtänyttä sf-huumoria, jota alkuperäinen sarjakuva on pullollaan.

Nyt kyllä tuli taas sellainen nostalgiapaukku, että ei mitään määrää tai rajaa. Liikkuvien vetten kaupunki oli ensimmäinen sarjakuva-albumi, jonka muistan lukeneeni. En kyllä silloin pikkunöösinä siitä muuta tajunnut, kuin että nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Ja siitä se scifi-nörttiys pikkuhiljaa lähti lähti kehkeytymään.

The Martian - elokuvaversio

Marko Ikäheimo

Arvostelin vähän aikaa sitten kirjaversion Kalaksikukossa (http://kalaksikukko.blogspot.fi/2015/11/andy-weir-martian.html), ja se oli yksi piristävimmistä uusista tuttavuuksista pitkään aikaan. Kirjan pohjalta tehty elokuvakin on menestynyt aika hyvin, joten olihan sekin jossakin vaiheessa katsottava.

Matt Damonilla on aivan älyttömän paljon karismaa. Parasta ollakin, suuri osa elokuvasta kuitenkin on päähenkilön yksinpuheluja päiväkirjatallenteina. Damon saa katsojan puolelleen aivan luonnostaan, mutta hän ei myöskään vaikuta olevan aivan väärässä roolissa tiedemieroolissakaan.

Klassikkokatsaus: Tuhkimo (1950)

Marko Ikäheimo

Jokusen aika sitten uusintakatselimme Disneyn Prinsessa Ruususen. Olen hurjassa nuoruudessani arvostellutkin sen Kalaksikukkoon (http://kxkukko.mbnet.fi/arvostel/kkarv001.htm). Näköjään tykkäsin siitä kovasti paljon. Tällä kertaa on sanottava, että hieman rupesi jo päähenkilön ylenmaallinen hyvyys ja välitön retkahtaminen komeaan prinssiin ottamaan päähän. Eritoten, kun Frozenin naulankantaan osuneet naljailut tällaisille ratkaisuille olivat tuoreessa muistissa.

Tästä syystä olin hieman epäileväinen, kun perhe päätti pitää elokuvaillan toisen Disneyn prinsessaklassikon, Tuhkimon, parissa. Minulle ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta kieltäytyä. Tämä versio samasta aiheesta ei sitten aiheuttanutkaan yhtä syvää ärsyytymiskohtausta.

Barbie-superprinsessa -elokuva

Marko Ikäheimo

Kuusivuotiaalle tuli päälle Barbie-kausi, ja aikaa myöten Barbie-elokuvatkin tulivat ajankohtaiseksi. Täytyy tunnustaa, että näiden leffojen ostaminen hirvitti kohtalaista vahvemmin. Jotkut  leluelokuvat ovat aika tappavaa katsottavaa aikuiselle. Ihme ja kumma, tällä kertaa tilanne ei ollut niin paha, ei laisinkaan.

Suicide Squad -elokuva traileri - väriä ja huumoria DC-elokuvassa!?

Marko Ikäheimo

Viimeisimmän Star Wars -elokuvan yhteydessä näkemäni Superman V. Batman -elokuvan trailerin nähtyäni olin jo valmis toivottamaan kaikki tulevat DC:n sarjakuvasovitukset ja erityisesti Zack Snyderin alimpaan hemmettiin. Että osasikin olla huumoritonta ja hymytöntä meininkiä. Mutta tästä on tullut kirjoitettua jo aikaisemminkin, joten se siitä.

Sitä vastoin Suicide Squadin traileri näyttääkin jopa varsin lupaavalta. Suicide Squad on alun perin sarjakuva 80-luvulta. Erinäisten yritysostojen jälkeen DC huomasi omistavansa melkoisen joukon ö-sarjan konnahahmoja, joilla kukaan ei oikein halunnut tehdä mitään. Näistä hahmoista päätettiin kasata joukko vastentahtoisia sankareita, joille saattoi käydä oikeasti huonosti (ja useimmiten kävikin). Sarjakuvasta tehtiin uusi versio 2000-luvulla, jossa joukossa oli vähän nimekkäämpiäkin hahmoja, kuten Harley Quinn ja Deadshot. Elokuva perustuu tähän versioon.

Her (2013)

Riitta Niemistö

Yritettiin päätoimittajan kanssa katsoa elokuva Her. Yrittämiseksi se jäi, puolivälissä elokuvaa uskalsimme molemmat sanoa, että ei nyt vain nappaa yhtään. Päätoimittaja puhisi tekotaiteellisuutta, minua taas lähinnä yökötti koko leffa. Mietimme, että voiko sellaisen elokuvan edes arvostella, jota ei kykene katsomaan loppuun. Jos sitä jotain sanoisi.

Olin kuullut, että elokuva kertoisi ihmisen ja tietokoneen vuorovaikutuksesta. No höpsis! Elokuva kertoi sinkkumiehestä, jota panettaa, joka ei saa naista ja joka alkaa seurustella tietokoneensa kanssa. Eikä ihme, ettei saa naista. Ketä kiinnostaa mies, jonka mielessä pyörii vain yksi ainut asia? Ei tällainen nelikymppinen perheenäiti nyt vain jaksa innostua jonkun onnettoman nörtin seksifantasioista, ei vaikka tarina olisi kuinka puettu scifistisen futuristiseen kuoreen.