Zootropolis (2016)

Marko Ikäheimo

 

Judy Hoppsilla on unelma. Hän haluaa poliisiksi eläinten kaupunkiin, Zootropiaan. Pienen ongelman tuottaa se tosiseikka, että Judy on kaniini ja aika moni kaupungin asukkaista on aika tavalla häntä isompia. Judylla sattuu olemaan puolellaan horjumaton optimismi ja tarmokkutta vaikka muille jakaa. Itsesuojeluvaisto on tosin hieman huonoissa kantimissa.

Erinäisten hankaluuksien jälkeen Judy pääsee kuin pääseekin ihan oikeisiin poliisin hommiin. Ensimmäinen varsinainen tehtävä koskee saalistajia, joita on alkanut kadota siellä täällä pitkin kaupunkia. Vaikka elokuvan nykyisyydessa kaikki eläimet ovat oppineet elämään rauhanomaisessa rinnakkaiselossa, entisten saaliiden ja saalistajien välillä on vielä tiettyjä epäluuloja ilmassa.

Klassikkokatsaus: Tuhkimo (1950)

Marko Ikäheimo

Jokusen aika sitten uusintakatselimme Disneyn Prinsessa Ruususen. Olen hurjassa nuoruudessani arvostellutkin sen Kalaksikukkoon (http://kxkukko.mbnet.fi/arvostel/kkarv001.htm). Näköjään tykkäsin siitä kovasti paljon. Tällä kertaa on sanottava, että hieman rupesi jo päähenkilön ylenmaallinen hyvyys ja välitön retkahtaminen komeaan prinssiin ottamaan päähän. Eritoten, kun Frozenin naulankantaan osuneet naljailut tällaisille ratkaisuille olivat tuoreessa muistissa.

Tästä syystä olin hieman epäileväinen, kun perhe päätti pitää elokuvaillan toisen Disneyn prinsessaklassikon, Tuhkimon, parissa. Minulle ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta kieltäytyä. Tämä versio samasta aiheesta ei sitten aiheuttanutkaan yhtä syvää ärsyytymiskohtausta.

Walt Disney: Kaksin karkuteillä (Tangled, 2010)

Marko Ikäheimo

Asuipa kerran syrjäisessä tornissa keskellä metsää Tähkäpää äitinsä kanssa. Äiti halusi varjella Tähkäpäätä ympäröivältä pahuudelta (tai niin ainakin väitti) ja oli eristänyt tämän tyystin muusta maailmasta. Ja luomottu kadonnut prinsessa jo komea rosvo ja seikkailuja ja blaablaa. Ainiin, ja Tähkäpäällä on ihan älyttömän pitkät hiukset.

Elokuvan kanssa samassa paketissa ostimme myös Frozen- ja Brave-leffat. Periaatteessa ne sopivat hyvin yhteen esimerkkeinä moderneista aktiivisista Disney-prinsessoista. Näistä kolmesta kaksin karkuteillä ja Frozen ovat lähimpänä toisiaan. Molemmissa prinsessojen historiat ennen elokuvan tapahtumia on aika karuja. Tähkäpää on kahdeksantoista ensimmäistä elinvuottaan aika nuivan sijaisäidin kasvatettavana.

Walt Disney, Pixar: Urhea (2012)

Riitta Niemistö

Urhea oli alusta loppuun saakka hämmentävä kokemus. Odotin elokuvaa, jossa villikkoprinsessa löytää prinssinsä. Elokuva kertoikin jostain ihan muusta: villikkoprinsessan äidistä. Äidistä, jolla oli selkeä käsitys naisen paikasta. Pojat voivat olla villejä ja vauhdikkaita, mies hurja ja hauska, mutta naisen tulee olla hillitty ja hyvinkäyttäytyvä. Tytön elämän tarkoitus on päästä naimisiin. Tytär, prinsessa Merida, ei oikein sovi muottiin.

Tätä katsottiin koko perheen voimin ja pitkään tuntui siltä, että tarinassa on vain yksi taso. Hurjan hauska seikkailu, jossa Disneyn kliseet tuodaan nykyaikaan. Löytyy vanha noita, mutta tämä on vaihtamassa alaa hankalien asiakkaiden vuoksi. Löytyy kilpakosijoita ja ennustuksia, mutta Merida tekee oman ratkaisunsa. Lapset tykkäsivät ja varsinkin viisivuotias tyttäreni tuntui olevan aivan täpinöissään.

Elokuva on kasvutarina, mutta se ei kerrokaan tyttären, vaan äidin kasvusta. Hän ei pelkästään opi hyväksymään tytärtään sellaisena kuin tämä on. Hän muuttuu itsekin enemmän tyttärensä kaltaiseksi. Sitä sanotaan, että lapset kasvattavat enemmän vanhempiaan kuin vanhemmat lapsiaan, mutta harvoin se näkyy näin konkreettisesti.

Walt Disney: Frozen - huurteinen seikkailu (2013)

Marko Ikäheimo

Sain vapaaillan, joten päätin pitää Disney-illan ja hankin viimeisimmän studion animaatioelokuvista. Katsoin sitten leffan, sitten katsoin sen vielä toisen kerran. Tämän jälkeen nukuin muutaman tunnin ja katsoin elokuvan vielä pariin kertaan. Olen pitänyt Disneyn tuotoksista ennenkin, ja tämä tämä on täysin liioittelematta parhaiden klassikoiden tasolla.

Olipa kerran Arendelin pieni kuningaskunta jossakin päin fantasianorjaa. Kuninkaalla ja kuningattarella on kaksi pientä villikkoprinsessaa, joista esikoisella, Elsalla, on jäähän ja lumeen liittyviä taikavoimia. Nuorempi prinsessa, Anna, on puolestaan hyväsydäminen, neuvokas ja täysin peloton. Itsesuojeluvaiston puolella olisi kyllä vähän kehittämistä. Lasten leikeissä sattuneen onnettomuuden jälkeen Elsan on salattava kykynsä ja eristäydyttävä sisarensa seurasta. Elsan kruunajaispäivänä totuus tulee kuitenkin ilmi ja tuore kuningatar pakenee paniikissa jättäen kuitenkin jälkeensä ikitalven. Rohkea Anna päättää pistää asiat järjestykseen.

Traileri: Brave (Disney/Pixar 2012)

Marko Ikäheimo

Olen todennäköisesti herkässä iässä saanut yliannoksen Robin Hoodia ja kumppaneita. Kaikki jousiammuntaan liittyvä saa sydämen läpättämään välittömästi. Nyt näyttäisi olevan tulossa parikin elokuvaa, jossa tämä taiteenlaji on keskeisessä asemassa. Niistä mielenkiintoisimmalta vaikuttaa Pixarin uusin Brave, jossa tulisieluinen skottiprinsessa päättää näyttää löperöille kosijoille, miten nuoli pistetään lentämään oikeaoppisesti.

Wiredin ilmeisen asiantuntevan analyysin perusteella jousiammunta elokuvassa toimii viimeistä piirtoa myöten juuri niin kuin pitääkin. Nuoli notkahtaa oikealla tavalla liikkeelle, ja jopa kosijoiden tekniikkavirheet ovat juuri niitä, joihin aloittelijat kapsahtavat. Kun mukana on vielä ylämaiden henkeäsalpaavat maisemat, Bravesta lupaa tulla taas yksi Pixarin täysosumista.

Walt Disney: Miekka kivessä (1963)

(Lasten kanssa katsottuna)

Marko Ikäheimo

Jostakin syystä olimme joskus ostaneet tämänkin elokuvan, joten päätimme katsoa sen koko joukolla. Olihan se sentään pienimmillekin sallittu ja kaikkea. Muistaakseni olen tämän leffan katsonut tasan yhden kerran aikaisemmin, eivätkä mielikuvani siitä olleet kovin hääppöiset.

Oikein muistin, Miekka kivessä ei ole kovin ihmeellinen elokuva. Äkkiseltään ei tule mieleen toistä yhtä turhaa Disney-rainaa, kuin ehkä Hiidenpata. Molemmat ovat itse asiassa melko samalla tavalla pointittomia. Miekassa kivessä seurataan pitkät pätkät Arthurin koulutusta ja sitten hän menee ja vetää sen miekan alasimesta (ei siis kivestä vaikka leffan nimi muuta väittääkin). Töks.

Walt Disney, Pixar: Rottatuille (2007)

(Lasten kanssa katsottuna)

Marko Ikäheimo

Lasten kanssa katsoituissa animaatioelokuvissa etenimme Pixarin Rottatuilleen. Pitkälti mimiikkaan pohjautuvan Wall-E:n jälkeen tämä oli hieman vaikeampi ymmärtää pienille ihmisille. Olisi varmaankin pitänyt tajuta, mitä siitä ruuanlaitossa nyt niin ihmeellistä on.

Onneksi tarjolla oli myös roppakaupalla fyysistä komediaa. Kuusivuotista huvitti pitkään elokuvan jälkeenkin se, miten rottasankari sai ohjailtua ihmistä hiuksista vetämällä. Kaksivuotiastakin nämä törmäilyt hauskuuttivat suuresti. Isällä rupesi kyllä olemaan suspension of disbelief -nappi kovassa käytössä, niin animaatiosta kuin olikin kyse.

Walt Disney, Pixar: Wall-E (2008)

(Lasten kanssa katsottuna)

Marko Ikäheimo

Päätimme katsoa sunnuntai-illan ratoksi Pixarin Wall-E:n. Itse asiassa aika oli vähän tiukalla, ja ajattelimme siirtää katsomista toiseen iltaan. Olin kuitenkin maininnut elokuvasta kuusivuotiaalle, joka ei antanut enää muuta mahdollisuutta kuin katsoa "robotti-elokuvan".

Walt Disney: 101 dalmatiakoiraa (1961)

Riitta Niemistö

Disneyn 101 dalmatiakoiraa on se elokuva, jonka olen ensimmäiseksi nähnyt oikeassa elokuvateatterissa. Enkä edes missä tahansa elokuvateatterissa, vaan Kinopalatsissa. Olin tuolloin viiden ja siihen maailman aikaan ei Disneyn elokuvia dupattu. Suurimman osan ajasta äitini luki tekstejä kuiskien, mutta kun rosvo otti huikkaa Kersantti Tapsusta hän vain nauroi ääneen.

Koko perheen elokuvana 101 dalmatiakoiraa on ihan täysosuma. Siinä on sekä lapsia että aikuisia kiinnostava taso. Telkkaria eläytyen katsovissa ja myöhemmässä kohtauksessa väsymystään marisevissa pennuissa on jotain peräti tuttua. Rogerin ja Anitan suhde ei ole söpö, vaan kahden aikuisen suhde; tarina vasta alkaa siitä, miten Pongo ja Perdita saavat toisensa. Huikein kohtaus on tietenkin hämyhaukku ja siinä se miten koko Lontoon yllä välkkyy koiranruokamainos.

Walt Disney: Maija Poppanen (1964)

Riitta Niemistö

Oli aika, jolloin minusta lastenelokuvienkin dubbaaminen oli ihan tyhmää. Nyt tuli sitten katsottua dubattu versio Maija Poppasesta. Eihän se Marjorie ihan täysin Julie Andrewsilta kuulosta ja häiritsihän se huulisynkka, mutta viisivuotiaan pojan reaktioiden seuraaminen korvasi kyllä sen, mitä dubbauksessa menetti. Pekka Lehtosaaren ohjaama suomenkielinen toteutus on lajissaan oikein hyvä.

Disney-leffoja vanhassa Kalaksikukossa

Riitta Niemistö

Ensimäinen koskaan näkemäni elokuva oli 101 dalmatiakoiraa Tampereen Kinopalatsissa. Se on edelleen myös ehkä paras näkemäni elokuva. Poikamieselämän tylsyyttä, kohtaaminen puistossa, koiranpentujen syntymä, koiranpennut katsomassa telkkaria, hämyhaukku yli Lontoon ja ennen kaikkea Kersantti Tapsu, joka hoitaa hommansa rutiinilla. Kaikki toimii. Walt Disney itse ei tästä elokuvasta erityisemmin perustanut, koska siitä puuttuu perusdisneymäinen romantiikka ja söpöily. Hän arvosti enemmän Prinsessa Ruususen tyyppisiä tarinoita.

Walt Disney: Nalle Puh (1977)

Riitta Niemistö

Olen ostanut Nalle Puhin jo vuosia sitten Lontoosta VHS-kasettina. Ajatus suomeksi puhutusta tuntui suorastaan kammottavalta. Kun Nalle Puh oli luettu, päätin näyttää elokuvan pian viisi vuotta täyttävälle pojalle ja tulkata kriittiset osat puheesta. Hyvin poika elokuvaa seurasi; vasta loppupuolella kiinnostus herpaantui.

Nykyään lastenosastoilta löytyy paljonkin Nalle Puh -DVD:itä, mutta tätä klassikkoelokuvaa en ollut nähnyt. Siksi en uskaltanut pojalle suomeksipuhuttua luvata, mutta kun sitten sellainen löytyi, niin pojan silmät alkoivat loistaa. Suomeksi puhuttu jaksettiin katsoa alusta loppuun. Ei tuo Pekka Lehtosaaren ohjaus yhtään hassumpi ole, vaikkei se alkuperäisille äänille pärjääkään.

Walt Disney: Fantasia (1940)

Riitta Niemistö

Lupasin pian viisi vuotta täyttävälle pojalle, että Fantasiassa on dinosauruksia sekä tanssivia sieniä ja virtahepoja, joista isä tykkää. Odotin jännityksellä, millaisen vastaanoton elokuva tällä kertaa saa. Itse pidän siitä kovasti.

Ensimmäisen kappaleen yli jaksettiin tanssivia sieniä odotellen. Tanssivat kukat ja sienet saivat pojalla silmät loistamaan. Noidan oppipoika tuntui aluksi hieman pelottavalta ja sitten piti tulla niitä dinosauruksia.