Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvatus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Walt Disney, Pixar: Urhea (2012)

Riitta Niemistö


Urhea oli alusta loppuun saakka hämmentävä kokemus. Odotin elokuvaa, jossa villikkoprinsessa löytää prinssinsä. Elokuva kertoikin jostain ihan muusta: villikkoprinsessan äidistä. Äidistä, jolla oli selkeä käsitys naisen paikasta. Pojat voivat olla villejä ja vauhdikkaita, mies hurja ja hauska, mutta naisen tulee olla hillitty ja hyvinkäyttäytyvä. Tytön elämän tarkoitus on päästä naimisiin. Tytär, prinsessa Merida, ei oikein sovi muottiin.

Tätä katsottiin koko perheen voimin ja pitkään tuntui siltä, että tarinassa on vain yksi taso. Hurjan hauska seikkailu, jossa Disneyn kliseet tuodaan nykyaikaan. Löytyy vanha noita, mutta tämä on vaihtamassa alaa hankalien asiakkaiden vuoksi. Löytyy kilpakosijoita ja ennustuksia, mutta Merida tekee oman ratkaisunsa. Lapset tykkäsivät ja varsinkin viisivuotias tyttäreni tuntui olevan aivan täpinöissään.

Elokuva on kasvutarina, mutta se ei kerrokaan tyttären, vaan äidin kasvusta. Hän ei pelkästään opi hyväksymään tytärtään sellaisena kuin tämä on. Hän muuttuu itsekin enemmän tyttärensä kaltaiseksi. Sitä sanotaan, että lapset kasvattavat enemmän vanhempiaan kuin vanhemmat lapsiaan, mutta harvoin se näkyy näin konkreettisesti.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Jukka Laajarinne: Minä en laske kymmeneen!

Kuvitus: Sami Saramäki, WSOY 2006

Riitta Niemistö


Ostin tämän kirjan silloin, kun poika oli kahden tai kolmen ja tahtoikä alkoi nostaa päätään. Kirjaa tuli joskus pojan kanssa selattua, mutta sitten se vähän niin kuin unohtui. Nyt se löydettiin uudestaan. Poika hokee "ei, ei, ei... minä EN laske kymmeneen" ja haluaa viedä kirjan eskariin, näyttääkseen sen myös opettajilleen.

Kymmeneen laskeminen on pojalle jo vanha juttu, mutta kuusivuotispäivä laukaisi pojassa uuden tahtokauden. Kun tähän yhdistetään pikkuneidin tahtoikä, niin meillä sanotaan aika usein ei. Monta kertaa. Petterin tarina onkin varsin opettavainen. Petteri kerää kiukkua, kunnes räjähtää.

Mutta miksi Petteriä kiukuttaa? Koska häneltä vaaditaan jotain sellaista, mihin hän nyt ei vain kykene. Se suututtaisi kenet hyvänsä. Tarina opettaakin aikuisia! Ja se kutkuttaakin meidän kaikkien huumorintajua.

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Telkkuvinkki: Peppi Pitkätossu

Riitta Niemistö


Ainoa oikea Peppi Pitkätossu -sarja alkoi viime sunnuntaina Kakkosella. Jos ensimmäinen jakso jäi näkemättä, sen löytää Ylen Areenalta. Katselimme Peppiä parisen vuotta sitten pojan kanssa DVD:ltä. Tuolloinen kolmevuotias oli hajoata, kun Rissaska löysi lapset Pepin luota leikkimästä: tytöt olivat huonekaluilla ja Tommi roikkui lampusta pää alaspäin.

Minua viehättää tässäkin sarjassa ajankuva. Aikuiset ovat aikuisia ja lapset käyttäytyvät siivosti. Peppi tulee sitten tätä järjestystä murtamaan. Ottaa häpeilemättä oman tilansa. Hän uskaltaa pistää vastaan aikuisille, pukeutuu niinkuin parhaaksi katsoo ja on vielä satumaisen rikaskin.

torstai 26. elokuuta 2010

Alison Gopnik: Filosofinen vauva

Mitä lasten mieli kertoo totuudesta, rakkaudesta ja elämän tarkoituksesta

Englanninkielisestä alkuteoksesta Philosophical baby. What Children's minds tells us about truth, love & meaning of life, 2009, suomentanut Kimmo Pietiläinen
Terra Cognita, 2010


Riitta Niemistö


Kun pääsin Vanhan kirjallisuuden päivillä Terra Cognitan myyntipisteelle omaa kopiota filosofisesta vauvasta ostamaan, Kimmo Pietiläinen kertoi, että tämän kirjan luettuani katsoisin lapsiani ihan uudella tavalla. Kirja olikin toinen kesäloman isoista lukukokemuksista. Se kertoo lasten tietoisuuden kehittymisestä. Mielikuvitukseen, kuviteltuihin maailmoihin ja kuviteltuihin ystäviin liittyvät asiat sivuavat Kalaksikukon aihepiiriä.

tiistai 10. elokuuta 2010

Harry Potter ja Curling-äidit

Riitta Niemistö


Nykyäitien suurimpia pelkoja tuntuu olevan se, että tulee annettua lapselle liian usein jotain mitä tämä haluaa. Niinpä äidit tuntuvat kisaavan siitä, kuka on jämäkin kasvattaja ja kestää pisimpään lapsensa pettynyttä huutoa, näin ainakin, jos on nettikeskusteluihin uskominen. Samalla, kun omaa jämäkkyyttä kehutaan, kerrotaan paheksuen siitä naapurin penikasta, joka saa aina mitä tahtoo. Tällaisen pilallehemmotellun lapsen äitiä kutsutaan usein Curling-äidiksi.

J.K. Rowling on luonut Petunia Dursleyssa karikatyyrin nykyajan Curling-äidistä. Kun Dudley saa raivarin milloin mistäkin, Petunia se on heti valmis palvelemaan. Niinpä Dudley kasvaa hemmotellusta pikkupojasta teiniksi, joka terrorisoi paitsi perhettään, myös koko naapurustoaan.

Harry Potter asuu lähes koko lapsuutensa Dursleyn perheen luona, mutta häntä ei tottavie hemmotella. Miten Harrysta kasvaa kuitenkin tasapainoinen nuori ja aikuinen, joka pystyy pelastamaan maailman? Siinä missä Dudley on aina saanut, mitä on halunnut, Harrya on laiminlyöty ja jopa pahoinpidelty. Eikö tällaisen lapsuuden pitäisi myös näkyä?