Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uskonto. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Maijaliisa Dieckmann: Elli-enkeli ja tiukutossut

Kuvittanut Maija Ranta, Gummerus, 1988

Riitta Niemistö


Kirja Elli-enkelistä on kristillinen, muttei varsinaisesti hengellinen. Elli asuu taivaassa isojen siskojensa kanssa ja käy maan päällä hoitamassa pieniä varjelustehtäviä. Tilanteet ovat lapsille tuttuja: kiusaamista, aikuisten riitoja, vaikeuksia uusien taitojen oppimisessa, luonnon roskaamista ja yleisestä kenkutusta. Niissä tarvitaan enkeliä palauttamaan hyvä tahto ihmisten kesken. Taivaassa asuu paitsi enkeleitä, myös Pyhä Pietari portinvartijana sekä tietenkin pikkuisen pelottava Taivaan Isä, jolla on se viimeinen sana, jota ei edes isosisko Ingeriina uhmaa.

Kehyskertomuksena kirjassa on vuoden kierto ja tarina päättyy taivaalliseen syntymäpäiväjuhlaan. Muuten tarinat ovat toisistaan irrallisia eikä Raamatun kertomuksia juuri mainita. Viisivuotias kuunteli tarinoita kiinnostuneena ja muutama opetus osui ilmeisen lähelle. Vielä seuraavanakin päivänä muisteltiin, kuinka iso poika sai kunnon kyytiä pulkalla, kun Elli kyllästyi katsomaan, miten tämä laski toisten päälle. Kaikenkaikkiaan tarinat ovat juurikin sellaisia, mistä jää hyvä mieli antaa unen tulla.

keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin käsikirja

Otava, 2004

Riitta Niemistö


Kouluopetuksessa 80-luvun ja 90-luvun taitteessa kerrottiin islamista hyvin vähän ja varsin pintapuolisesti. Olenkin kaivannut selkeää yleiskatsausta siitä, mistä islamissa on kysymys ja Jaakko Hämeen-Anttilan Islamin käsikirja vastaakin moniin kysymyksiin. Hän saikin tästä kirjasta vuonna 2005 Valtion tiedonjulkistamispalkinnon. Löysin sen Seven-pokkarina ja koska Kalaksikukkoon pyydettiin muidenkin uskontojen kuin kristinuskon tutkimuksen esittelyä, niin esittelen kirjan tässä.

lauantai 2. lokakuuta 2010

Evankeliumi vorlonien mukaan

Riitta Niemistö


Tämä Vorlonien ja ihmisten tarinoista koottu kertomus on julkaistu alunperin Usenet news ryhmässä sfnet.viestinta.tv.babylon5 ja sitä on muokattu vain vähän tätä uusintajulkaisua varten.

Olipa kerran nuori juutalaistyttö Maria, joka oli kihloissa vanhemman miehen Joosefin kanssa. Maria tuli raskaaksi ja Joosef tiesi, että hän ei lapsen isä ollut. Joosef ei moista huonoa naista halunnut naida, mutta ei halunnut tätä kivitettävänkään, joten hän päätti tämän salaisesti hylätä. Silloin vorlonit ensimmäisen, tai Marian sekavien puheiden mukaan jo toisen, kerran puuttuivat asiaan. Yksi ilmestyi enkelin hahmossa Joosefille, sai tämän Marian naimaan ja sanomaan lasta omakseen. Maria väitti vorlonia lapsensa isäksi, mutta kyllähän kaikki tietävät, että vorlonit ja ihmiset ovat eri lajeja - eivät rotuja - eivätkä siis pysty lisääntymään keskenään.

perjantai 1. lokakuuta 2010

Heikki Räisänen: Koraani ja Raamattu

Gaudeamus, 1986

Riitta Niemistö


Kun etsii kirjastosta Raamatun tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta, ei koskaan voi olla ihan varma, mitä löytää. Voi tulla niin tieteellistä tekstiä, hartauskirjallisuutta, tieteelliseksi väitettyä huuhaata tai mitä hyvänsä tältä väliltä. Kalaksikukon aihepiiriin kuuluvat scifin, kauhun ja fantasian lisäksi monenlaiset tiedejutut, myös eksegetiikka. Raamattua itseään, sen enempää kuin muitakaan pyhiä kirjoja, en silti ajatellut Kalaksikukossa "arvostella", vaikka yksi Raamatun kirjoista, Joonan kirja, onkin oikeastaan fantasiatarina. Eksegetiikka on kiinnostava tieteenala siksikin, että monessa fantasiatarinassa uskonnolla on merkittävä rooli, jolle oikeiden uskontojen ja oikeiden pyhien teosten tunteminen antaa lisäsyvyyttä.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Wille Riekkinen: Piispan piplia

Willejä valintoja Raamatusta

Kotimaa-Yhtiöt Oy / Kirjapaja, 2008

Riitta Niemistö


Raamatun kirjakokoelma on sekä historiallinen että teologinen dokumentti. Historiallisena dokumenttina se kertoo kauan sitten eläneiden ihmisten ja kansojen kokemuksista, ajattelusta ja uskosta. Eksegetiikassa Raamattua tutkitaan nimenomaa historiallisena dokumenttina ja Wille Riekkinen on paitsi Kuopion hiippakunnan piispa myös eksegetiikan dosentti.

Piispan piplia antaa mielenkiintoisen näkökulman Raamattuun. Raamattu käydään läpi kirja kirjalta. Jokaisen luvun alusta löytyy lyhyt selvitys, milloin ja miten kirja on syntynyt, mitä sen kirjoittajasta, kirjan kirjoittamisajankohdasta ja ensimmäisistä lukijoista tiedetään. Johdantoa seuraa Riekkisen valitsema, usein pitkänpuoleinen, katkelma tästä kirjasta. Muutama Raamatun kirjoista löytyy Piispan pipliasta jopa kokonaisena.