Esipuheen mukaan kirjoittajille, paitsi Marko Hautalalle ja Anders Fagerille, kauhu ja sen kirjoittaminen ei ole tuttua. Tekstien perusteella sitä on vaikea uskoa. Vaikka ovathan he voineet tutustua genreen sen jälkeen, kun heiltä on tilattu novelli tähän kokoelmaan.
Stepanin koodeksi (http://kalaksikukko.blogspot.fi/2014/01/tuomas-saloranta-toim-stepanin-koodeksi.html) on uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio -liikkeen luoma mytologia, josta on nyt tullut toinen osa. Tällä kertaa on tarjolla 14 novellia tai oikeastaan 15, sillä myös esipuhe on oikeastaan novelli. Siinä myös kehotetaan lukijoita kirjoittamaan omia tarinoitaan Stepanin koodeksista niin kuin ensimmäisessäkin kokoelmassa.
Kokoelman novelleilla ei ole muuta yhteistä kuin lohikäärmeet, mutta nekin ovat joka novellissa erilaiset. Niinpä en komentoikaan kokoelmaa kokonaisuudessaan tämän enempää, vaan siirryn yksittäisiin novelleihin
Yhdeksän lovecraftilaista kauhukertomusta. Se ei johdu siitä, että tekijät olisivat ottaneet vaikutteita Lovecraftilta, vaan päinvastoin: nämä ovat novelleja kirjoittajilta, joita Lovecraft kehuu esseessään Yliluonnollinen kauhu kirjallisuudessa. Kokoelmaan on valittu heiltä novelleja, joita ei ole aiemmin suomennettu.
Lovecraftin tuotannon suomentaminen on edennyt niin pitkälle, että nyt ollaan jo Koottujen teosten oheislukemistossa, Markku Sadelehdon esipuheen mukaan. Siinä hän myös kertoo novellien taustoista ja siitä, kenen kynästä on lähtöisin Cthulhu-mytologian mikäkin osa, esimerkiksi tietty kielletty kirja.
Hän oli yksi Boris Hurtan juhlakirjan Hurtan koodeksi (http://kalaksikukko.blogspot.fi/2013/08/anne-leinonen-tuomas-saloranta-shimo.html) toimittajista. Hurtta puolestaan on ideoinut Sillanrakentajan ja kirjottanut siihen yhden novellin. Sillanrakentajan kasaaja ja yhden novellin kirjoittaja Shimo Suntila oli Hurtan koodeksin toinen toimittaja. Sen kolmas toimittaja, Tuomas Saloranta, on kirjoittanut yhden novellin Sillanrakentajaan, ja kirjan on julkaissut hänen kustantamonsa Kuoriaiskirjat. Joko suomalaisia spefi-aktiiveja ei ole kovin paljon tai tämä kirja on sisäpiirin vitsi.
Takakannessa kirjaa mainostetaan ensimmäisenä Suomessa julkaistuna vaihtoehtohistoriallisten novellien antologiana. Aiemmin on kyllä ilmestynyt kaksi Entäs jos -teosta (jonka olen arvostellut täällä: http://kalaksikukko.blogspot.com/2010/11/kolme-vaihtoehtohistoriaa.html), mutta ne ovat enemmän esseitä kuin kaunokirjallisuutta.
Stepanin koodeksi löytyi böömiläisestä hopeakaivoksesta 1400-luvulla, ja nyt kymmenen spefi-kirjoittajaa seuraa koodeksin vaiheita nykyaikaan asti. Novelleista neljä on julkaistu aiemmin Hurtan koodeksissa. Niihin sen piti jäädäkin, mutta kirjan toimittajat huomasivat, että aihetta voi kehittää edelleen.
Osuuskumma 2013, 212 s.
Maailmanloppu ei tullutkaan 21.12.2012. Sen asemesta tuli uusrahvaanomainen maailmanloppuantologia.Jalava 2013 352 s.
Juri Nummelin kokosi suomalaisia vampyyritarinoita kokoelmaan Verenhimo. Nyt ovat vuorossa ihmissudet
Novellien lisäksi tässä kokoelmassa, kuten Verenhimossakin, on Juri Nummelinin esipuhe ja kirjoittajien lyhyet esittelyt. Yhteistä kokoelmille on myös osa kirjoittajista. Novellien lisäksi, joita on 24, on vielä Merja Leppälahden artikkeli suomalaisen kansanperinteen ihmissusista.
Novellien tapahtuma-ajat vaihtelevat esihistoriallisesta menneisyydestä kaukaiseen tulevaisuuteen, mutta suurin osa tapahtuu enemmän tai vähemmän nykyajassa.
Esipuhe ja kaksitoista novellia historiallista fantasiaa. Novellien enemmistö eli kymmenen on ilmestynyt aiemmin jossain muualla, mutta osa julkaisuista on niin pienilevikkisiä, että en ollut niistä kuullutkaan.
Spefi-piireissä Boris Hurtta taidetaan tuntea parhaiten kirjoja keräävästä parivaljakosta Valdemar Rydberg ja Nils Hermelin. Tämä kokoelma on tehty juhlistamaan hänen 25-vuotista taiteilijauraansa. Kokoelmassa on 34 novellia, raapaletta, näytelmää tai runoa.
Kymmenen novellia (jos raapaleet lasketaan yhdeksi novelliksi) ja Harri Erkin esipuhe. Osa novelleista on ilmestynyt aiemmin eri lehdissä, ja tällä kertaa novellien lopussa on mainittu, milloin ja missä, mitä Turbatorin julkaisuissa ei ole yleensä tehty. Se on hyvä.
Uusrahvaanomainen spekulatiivinen fiktio (URS; urs.fi) ei perusta taidekirjallisuuden arvoista, vaan haluaa tuottaa perinteistä seikkailuviihdettä. Pimeyden reunalla -kokoelmassa on kymmenen tarinaa scifiä, fantasiaa ja kauhua, kun taas Tiamatin värit tarjoaa kymmenen novellia avaruus-scifiä. Molemmissa on lisäksi Tuomas Salorannan esipuhe, ja kokoelmissa on useita samoja kirjoittajia.
Kuusitoista novellia arkisista ja vähemmän arkisista asioista. Anopista ja miniästä, kerrostalon seinänaapureista, omakotitalon ongelmista, prosenttilaskua osaamattomasta kansanedustajaehdokkaasta, navetansiivoustalkoista, kadonneesta kakkuvuoasta, vihreistä tapeteista, työelämän järjettömyyksistä, säveltämisestä, omenapuista, hevoskaupoista, ilmastonmuutoksesta päinvastaiseen suuntaan kuin yleensä ajatellaan, elämän tarkoituksesta.
Kokoelmassa on yhdeksän novellia, joitten kaikkien sankarina tai ainakin päähenkilönä on Mannerheim. Novelleista ei kannata kertoa mitään, vaan on parasta jättää tarinoitten jujun älyäminen lukijoille. Sen verran kuitenkin paljastan, että Mannerheim esiintyy sekä kirjallisuudesta tuttujen hahmojen että oikeiden historiallisten henkilöiden kanssa ja että kaikki novellit eivät ole itsenäisiä tarinoita, vaan ne viittaavat toisiinsa.