Riitta Niemistö
Kymmenen vuoden tauon jälkeen päästiin taas Keski-Maahan. Ei siihen ainoaan oikeaan, vaan siihen toiseen, siihen, missä sankarit musiikin tahdittamina pakenevat örkkejä ja tekevät huimia ilmalentoja. Missä kivijättiläiset antavat vauhtia. Kun aloin ottaa näkemäni musikaalina, balettina, aloin nauttia. Peter Jackson sanoi Kuninkaan paluun kallomerestä: "Cool!" Siihen ei ole juuri lisättävää.
Hobitti on kirjana lyhyt ja kepeä. Kiva seikkailu, jolta Bilbo palasi mukanaan satumainen aarre. Vaikka ei kai se aarre ollut niin valtaisa, kuin konnussa puhuttiin. Ellei tarkoitettu Aarretta. Keski-Maan historian kannalta keskeisin tapahtuma oli Aarteen siirtyminen eteenpäin kantajalta toiselle. Se oli elokuvassa kuvattu hyvin. Kolmea elokuvaa ei kirjan tapahtumista kuitenkaan saa, niinpä elokuvan tekijät olivat kerraneet Keski-Maan historiaa, erityiset örkkien ja kääpiöiden historiaa, mutta myös muita merkityksellisiä tapahtumia. Veihän Valkoisen neuvoston kokous Gandalfin pois retkikunnan luota.
Historiaa oli elokuvaa varten aika tavalla tiivistetty. Vuosisatojen kehitys oli tiivistetty vuoteen tai kahteen. Annettiin ymmärtää, että satoja vuosia sitten alkanut Pahan uusi nouseminen olisi antanut merkkejä itsestään ihan vastikään. Thorin Tammikilvelle oli annettu isompi rooli historiassa, mitä hänellä Tolkienin mukaan oli ollut. Siinä missä kirja kertoo Bilbo Reppulin tarinan, ensimmäinen elokuva kertoo, kuinka kääpiöt lähtivät valtaamaan Ereboria takaisin ja kuinka Paha nousee.
Bilbo on epäilemättä elokuvan pääosassa ja Martin Freeman on juuri niin erinomaisen loistava Bilbo kuin toivoa sopii. Gandalf on Gandalf ja Klonkku omat itsensä, molemmissa persoonissaan. Hiukan pakkasi puristia ärsyttämään, miten Gandalf miekkaa Bilbolle antaessaan oikein alleviivaa sitä, että mihin Bibon ja Klonkun kohtaaminen päättyy. Valkoinen neuvosto, kääpiöt, haltiat, kaikki ovat aiemmista elokuvista tuttua. Konnussa ja Rivendellissä on aina ihana poiketa: siinä silmä lepää. Ereborin loiston päivät, sen halusinkin nähdä!
Tykkäsinkö? Kyllä. Kirja on tekijänsä näköinen, elokuva samoin. Toinen pyrkii realismiin jokaisessa yksityiskohdassa, toisella taas... vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa kuin Rhosgobelin jänöjusseilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti