sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Hobitti: Smaugin autioittama maa (Peter Jacksonin tulkinta valkokankaalle)

Riitta Niemistö


Peter Jacksonin Hobitti-elokuvat seuraavat Bilbon seikkailuja aivan eri näkökulmasta kuin Tolkienin kirjat. Siinä missä Tolkien kertoo Herra Reppulista, joka löytää näkymättömäksi tekevän sormuksen, Peter Jackson kertoo hobitista, joka saa haltuunsa Sormusten Sormuksen. Vaikkei Bilbo tiedä Sormuksesta sen enempää kuin Tolkienin tarinassa, me katsojat tiedämme. Paljon enemmän. Myös haltiakuninkaan saleissa tavattava Legolas on meille vanha tuttu. Vaikkei hän Tolkienin kertomassa tarinassa esiinny, niin minä kyllä olisin pettynyt, jos en olisi häntä Hobitti-elokuvissa nähnyt.

En ole koskaan oikein pitänyt Hobitin luvusta "Tynnyrikyydillä tyrmästä". Oli kuinka sankarillinen kääpiö hyvänsä, niin pari päivää umpinaisessa tynnyrissä on pikkuisen liikaa. Jacksonin versio, missä tynnyrit olivat avoimia oli liikkumistapana paljon uskottavampi. Muuten Jackson sitten taas... panee parastaan. Haltia, joka myöhemmin hoitelee yksin yhden Mumakilista voi laskea koskea kahdella kääpiöllä. Tämä pakomatka takaa-ajoineen oli elokuvan ehdottomia huippuhetkiä.

Elokuvan pitkitetty loppukohtaus olikin sitten elokuvan antikliimaksi. Osasin odottaa tasohyppelyä, mutta sitä tuli aivan liikaa. Kirjat lukenut huomasi kyllä, miten viimeisen osan aloitusta varten pedattiin kaikki valmiiksi. Nähtäväksi jää, kuinka pitkän tasohyppelyn Jackson siitäkin vielä kehittää. Tämän elokuvan avaus Briissä oli kyllä kerrassaan mainio: Sormusten herran liitteet käytettiin tarkoin ja Jackson leikkasi ajassa eteenpäin juuri siltä kohdalta, missä olisi pitänyt siirtyä Keskeneräisiin taruihin. Vaikka Keskeneräisten tarujen käyttö on Jacksonilta kielletty, katsojien ajatuksia ei voi kahlita. Sitä minä vain mietin, että aika vanhaksi tuo Briin porkkananpurija elää eikä juuri vanhene. Liekö hän samooja?

Tolkien tai paremminkin Gandalf Tolkienin mukaan, käski Briissä Thorinin ja kumppanien liikkua jalan ja pestata voron, jottei heitä huomattaisi. Siihen nähden tarinassa oli aivan liikaa örkkejä ja tieto örkkijoukkojen välillä kulki aivan liian nopeasti. Ei Sauron vielä ollut niin vahva, hän oli vasta Noita, eivätkä Hukat noin nopeasti juokse. Epäselväksi jäi, oliko Jacksonilla tähän muuta selitystä kuin se, että takaa-ajot ovat kivoja ja jännittäviä. Sen verran tässä oli kyllä järkeä, että jos haltiat olisivat ajaneet vain kääpiöitä takaa, kun nämä pakenivat tynnyrikyydillä tyrmästä, niin nopeasti olisi pakomatka katkennut. Nyt örkit sekoittivat pakkaa sen verran, että kääpiöt pääsivät Järvikaupunkiin.

Gandalfin seikkailuja Dol Guldurissa en osaa oikein kommentoida. Ei Tolkien kertonut, mitä hän siellä teki ja miksi hän sinne lähti. Jotain tuon tapaista se saattaisi hyvinkin olla. Beorn ja hämähäkit kyllä ohitettiin huomattavan nopeasti, mutta ehkäpä se puolsi paikkaansa. Nämä ovat hiukan irrallisia seikkailuja, kun taas Haltiakuninkaan ja Järvikaupungin väkeä kohdataan vielä loppukahinoissa. Niin Bard kuin isäntä olivat mainioita: mutta mikä Kärmekielen sukulainen se siellä isännälle oikein suputti? Vähän tuntui vanhan idean kierrätykseltä.

Haltianeito Tauriel oli tuotu tarinaan naiskatsojien vuoksi. Tämä naiskatsoja tykkää, että ei olisi tarvinnut. Ei hän silti mitenkään kiusallista katsottavaa ollut, vähän vain turha lisäys. Tolkienin maailmassa naisen paikka on olla kaunis, hoivata ja jos huonosti käy, lopulta palaa kotonaan, kun miehet ovat sankarillisesti kaatuneet taistelukentillä. Ei sitä yksi taisteleva haltianeito muuksi muuta.

Tykkäsinkö? No tottakai. Ei tämä Sormusten herran kaltainen elämää suurempi elämys ole, mutta näyttelijätyö oli taas kerrassaan erinomaista, takaa-ajot jännittäviä ja huumoriakin löytyi. Voisi sitä huonomminkin vajaan kolmituntisen viettää. Meille elokuvat kyllä tulevat vasta, kun ne saa kolmen elokuvan Extended Edition -boxina. Ei ole mikään kiire saada heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti