Näytetään tekstit, joissa on tunniste trailerit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trailerit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Suicide Squad -elokuva traileri - väriä ja huumoria DC-elokuvassa!?

Marko Ikäheimo



Viimeisimmän Star Wars -elokuvan yhteydessä näkemäni Superman V. Batman -elokuvan trailerin nähtyäni olin jo valmis toivottamaan kaikki tulevat DC:n sarjakuvasovitukset ja erityisesti Zack Snyderin alimpaan hemmettiin. Että osasikin olla huumoritonta ja hymytöntä meininkiä. Mutta tästä on tullut kirjoitettua jo aikaisemminkin, joten se siitä.

Sitä vastoin Suicide Squadin traileri näyttääkin jopa varsin lupaavalta. Suicide Squad on alun perin sarjakuva 80-luvulta. Erinäisten yritysostojen jälkeen DC huomasi omistavansa melkoisen joukon ö-sarjan konnahahmoja, joilla kukaan ei oikein halunnut tehdä mitään. Näistä hahmoista päätettiin kasata joukko vastentahtoisia sankareita, joille saattoi käydä oikeasti huonosti (ja useimmiten kävikin). Sarjakuvasta tehtiin uusi versio 2000-luvulla, jossa joukossa oli vähän nimekkäämpiäkin hahmoja, kuten Harley Quinn ja Deadshot. Elokuva perustuu tähän versioon.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Mikä ihme DC-sarjakuvien elokuvasovituksia oikein vaivaa?

Marko Ikäheimo



Katselin Marvelin Gardians of the Galaxy -elokuvan traileria, ja silmiin pisti heti, miten hauskalta se näytti. Heti alussa sankari yrittää esittää pahamaineista lainsuojatonta, eikä kukaan häntä uhkaavista asemieheistä ole koskaan kuullutkaan kyseisestä hemmosta. Ja sitten ilmoille kajahtaa Spirit in the Skyn alkuriffi. Selvä, minut on juuri myyty.


Yleisestikin ottaen Marvelin sarjakuvien elokuvaversioissa huumorilla on ollut oma paikkansa. Ehkä X-men -elokuvat ovat olleet hieman ryppyotsaisempia, mutta ne eivät oikeastaan olekaan olleet aitoja Marvel-elokuvia, vaan ostetulla lisenssillä värkkättyjä tuotteita.

maanantai 19. toukokuuta 2014

Flash -televisiosarjan traileri

Marko Ikäheimo

Yritin aikoinaan katsoa Teräsmiehen nuoruudesta kertovaa televisiosarjaa Smallville, mutta se tyssäsi melko alkuunsa. Sarja oli melko pitkälle hymytön Buffy, vampyyrintappaja, eikä tämä ollut edes sen suurin synti. Käsikirjoittajien mielestä oli oikeasti hyvä idea, että sarjassa ei koskaan kunnolla tunnustettu Clark Kentin ja kumppanien olevan supersankareita.

Tällainen kainostelu tuntuu lievästi sanottuna kummalliselta. Vähän sama kuin joku värkkäisi Edgar Rice Burroughsin klassisista Mars-kirjoista elokuvan, eikä markkinointimaterilla mainitsisi kertaakaan tapahtumien sijoittuvan Marsiin.

Ai niin, sekin on jo tapahtunut.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Doctor Who:n jouluspesiaalin traileri verkossa

Marko Ikäheimo


Doctor Who:n seuraavan jouluspesiaali traileri löytyy Youtubesta. Tohtori seikkailemassa Dickensin aikakaudella  kuhmuisessa silinterihatussa ja pyöreissä rilleissä näyttää varsin hyvältä. Vaikuttaisi myös siltä, että ennen tätä kautta heitellyt spekulaatiot Tohtorin uudesta matkaseuralaisesta pitäisivätkin paikkansa. Mielenkiintoista nähdä, miten Moffat tämän järjestää. Lisäksi tämän kerran hirviöt ovat juuri sopivan pöhköjä jouluspsesiaaliin.


sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Uuden Judge Dredd -elokuvan traileri

Marko Ikäheimo


Olen aina ollut kova Judge Dredd  -fanaatikko. Muinoin julkaistua sarjakuvalehteä tuli plarattua ahkerasti, ja Jalavan albumeitakin pyöri nurkissa kohtuullinen pino. Olin melko epäluuloinen, kun Hollywood päätti tehdä Dreddistä elokuvan 90-luvulla, tähtenä Sylvester Stallone. Valitettavasti pahimmat epäilykseni kävivät toteen, ja leffa oli melko mahdotonta katsottavaa. Toimintarymistelynä se olisi ollut melko siedettävä, mutta Syltyn diivailujen vuoksi sillä ei juurikaan ollut tekemistä alkuperäisen sarjakuvan kanssa. Kieltämättä alun puolisen tuntia oli melko komeaa katsottavaa, mutta sitten Dredd otti kypäränsä pois päästä ja se siitä. Judge Dredd nyt ei vain paljasta koskaan kasvojaan ja sillä sileä!

Mies ja leuka

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Traileri: Abraham Lincoln: Vampire Hunter

Marko Ikäheimo


Minun piti kirjoittaa jo toisesta aiheesta, mutta tästä trailerista oli kyllä pakko kirjoittaa jotakin. Kun Tim Burton sekaantuu elokuvaan, vaikka sitten vain tuottajana, on lupa odottaa jotakin omituista. Niin totta vieköön kyllä tälläkin kertaa.

Kuten trailerin nimestäkin voi päätellä, tällä kertaa elokuvan päähenkilönä on itse Abraham Lincoln. Amerikan sisällissotakin on mukana kuvioissa, mutta pääosassa on Lincolnin aikaisempi ura vampyyrinmetsästäjänä. Että sitä rataa. Varsin näppärähän hän näyttääkin olevan noiden kirveittensä kanssa. Puunkatkaisu yhdellä iskulla pistää kyllä vähän ihmettelemään, mutta ehkä tässä tapauksessa ei kannata liikaa ruveta leffan logiikaa pohdiskelemaan.



Elokuvan idea on suoraan sanottuna hölmö, järkijättöinen ja lapsellinen. Tämä on kyllä pakko nähdä.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Traileri: Brave (Disney/Pixar 2012)

Marko Ikäheimo


Olen todennäköisesti herkässä iässä saanut yliannoksen Robin Hoodia ja kumppaneita. Kaikki jousiammuntaan liittyvä saa sydämen läpättämään välittömästi. Nyt näyttäisi olevan tulossa parikin elokuvaa, jossa tämä taiteenlaji on keskeisessä asemassa. Niistä mielenkiintoisimmalta vaikuttaa Pixarin uusin Brave, jossa tulisieluinen skottiprinsessa päättää näyttää löperöille kosijoille, miten nuoli pistetään lentämään oikeaoppisesti.



Wiredin ilmeisen asiantuntevan analyysin perusteella jousiammunta elokuvassa toimii viimeistä piirtoa myöten juuri niin kuin pitääkin. Nuoli notkahtaa oikealla tavalla liikkeelle, ja jopa kosijoiden tekniikkavirheet ovat juuri niitä, joihin aloittelijat kapsahtavat. Kun mukana on vielä ylämaiden henkeäsalpaavat maisemat, Bravesta lupaa tulla taas yksi Pixarin täysosumista.