 |
| Ei tuota ongelmia, vaikka konnilla on tällä kertaa vähän enemmän kättäpidempää |
Kuvittelin lapsellisuuksissanin, että aikaisemmin arvostelemani Stephensonin Snow Crash olisi ollut jonkinlainen urakka. Olihan se nyt herttinen sentään 17 tuntia pitkä! Nyt sitten viimein uskaltauduin Cryptonomiconin kimppuun. Melkein neljäkymmentäkolme tuntia Stephensonia täydellä höökillä. Että siihen malliin.
Minulta jäi katsomatta viime vuoden jymymenestys, Gravity, elokuvateatterissa. Elokuvakriitikot
olivat kautta linjan yksimielisiä siitä, että tämä leffa täytyy nähdä teatterissa ja mieluummin niin isolta kankaalta kuin vain mahdollista. Jopa tunnetusti 3D-kriittinen brittikriitikko Mark Kermode suositteli tätä elokuvakokemusta nimenomaan kolmiulotteisena. Entäpä nyt, kun Gravity sitten ilmestyi Netflixin listoille? Kannattaisiko sitä laisinkaan katsoa pieneltä ruudulta?
Hän oli yksi Boris Hurtan juhlakirjan Hurtan koodeksi (http://kalaksikukko.blogspot.fi/2013/08/anne-leinonen-tuomas-saloranta-shimo.html) toimittajista. Hurtta puolestaan on ideoinut Sillanrakentajan ja kirjottanut siihen yhden novellin. Sillanrakentajan kasaaja ja yhden novellin kirjoittaja Shimo Suntila oli Hurtan koodeksin toinen toimittaja. Sen kolmas toimittaja, Tuomas Saloranta, on kirjoittanut yhden novellin Sillanrakentajaan, ja kirjan on julkaissut hänen kustantamonsa Kuoriaiskirjat. Joko suomalaisia spefi-aktiiveja ei ole kovin paljon tai tämä kirja on sisäpiirin vitsi.
Kuten tv-sarjoista ja elokuvista hyvin tiedämme, New Yorkiin mahtuu jos jonkinlaista
kummajaista. Tämä kirja paljastaa, että suuri osa näistä ihmeellisyyksistä ei ole edes ihmisperäisiä, ei lähimainkaan. Monet ihmiskunnan tarujen ja mytologioiden hirviöistä ovat oppineet elämään meidän keskuudessamme, aivan silmiemme alla. Joidenkin olentojen elin- ja erityisesti ravinnonhankintatapojen salaaminen on kieltämättä keskimääräistä pahempi ongelma. Onneksi ihmisluonto on äärettömän kekseliäs, kun kyseessä on selittämättömien asioiden järkeistäminen arkipäivän tapahtumiksi.
Viime viikonloppuna esittiin sitten ensimmäinen uuden Doctor Whon, Peter Capaldin, jaksoista. Pidin kyllä kovasti myös Matt Smithin Tohtorista, ja kirjoittelinkin jaksoarvosteluja Kalaksikukkoon. Loppua kohti kuitenkin alkoi tuntua siltä, että tilausta uudistumiselle voisi jo vähän olla. Mutta tuoko Capaldi sittten kohennusta aikaisempaan?
Takakannessa kirjaa mainostetaan ensimmäisenä Suomessa julkaistuna vaihtoehtohistoriallisten novellien antologiana. Aiemmin on kyllä ilmestynyt kaksi Entäs jos -teosta (jonka olen arvostellut täällä: http://kalaksikukko.blogspot.com/2010/11/kolme-vaihtoehtohistoriaa.html), mutta ne ovat enemmän esseitä kuin kaunokirjallisuutta.