sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Lego-elokuva (2014) (suomeksi dubattu 2D-versio)

Marko Ikäheimo


Pesue kävi katsomassa Lego-elokuvan 3D-version viikko sitten, minkä jälkeen varsinkin legohullu kahdeksanvuotias on höpöttänyt leffan tapahtumista melkein taukoamatta. Itselläni ei oikein silmät kestä 3D-elokuvia, joten tänään oli porukalla tungettava normaalia versiota katsomaan.

Elokuvan juoni nyt ei juurikaan kertaamista kaipaa. Sattumien oikusta sankarihommiin joutuva tavallinen tallaaja, joka löytää kuin löytääkin sisäisen sankarinsa ja silleen. Perusjuoni melko normaali sankarin matka -tyyppinen ratkaisu, jonka kuorrutuksena on iso kasa vaikutteita useista lego-rakennussarjoista. Kieltämättä viittausten bongaamisessa oli oma hupinsa. Kuitenkin elokuvan varsinainen viehätys oli kerronnan täydellisessä komediallisessa ajoituksessa. Lego-elokuvat ja -pelit eivät ole koskaan olleet liian kunnioittavia lähdemateriaalia kohtaan, eikä turhasta pokkuroinnista joudu kärsimään nytkään.

Hieman kyllä pistää mietityttämään, kun katselee vapaan rakentamisen rajatonta riemua ylistävän elokuvan pohjalta tehtyjä lego-paketteja kaupan hyllyllä. Onneksi niillä on tapana päätyä ennen pitkää melko vapaamuotoisiin rakennelmiin. Meilläkin oli kummallisesti eräänä päivänä Millenium Falconiin ilmestynyt Friends-sarjan rantakahvilan osista rakennettu kahvipiste. Sinällään ihan järkevää: pitäähän sitä nyt Kesslerin kierrosta kierrettäessä nyt riittävät virkistäytymismahdollisuudet olla.

Elokuvan varsinaisen pahiksen suunnitelmat Lego-maailman hahmojen varalle olivat kyllä niin hirvittäviä, että niitä ei oikein edes uskalla ajatella. Sellaista ei vain legoille tehdä! Nyt nähdyn version suomenkielinen dubbaus oli tehty hyvin ammattitaitoisesti. Silti alkukielinenkin verisio on jossakin vaiheessa pakko nähdä, sillä sen ääninäyttelijöistä löytyvät muun muassa Liam Neeson ja Morgan Freeman.

Elokuvateatterissa kahdeksanvuotias oli ihan yhtä pähkinöinä näkemästään kuin ensimmäiselläkin katsomiskerralla. Seitsemän vuoden ikärajan vuoksi leffaan oli mahdollista ottaa myös nelivuotias vanhemman seurassa. Muutama kohta näytti toisella katsomiskerralla jännittävän nuorimmaista aika paljon, mutta onneksi siitä ei sentään yöunia menetetty.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti