tiistai 14. lokakuuta 2014

Muumit Rivieralla (2014)

Riitta Niemistö


Minä en ole koskaan oikein innostunut Muumi-sarjakuvia lukemaan. Päätoimittaja tykkää niiden absurdista huumorista ja nyt kahdeksanvuotias poikamme tulee tässä isäänsä. Viisivuotiaasta on paha vielä mennä sanomaan. Yhtä kaikki, odotin tätä ensimmäistä Muumi-sarjakuvista tehtyä elokuvaa enkä pettynyt. Tarina oli juuri niin absurdi mitä sarjakuvatkin ovat. Pysyin silti juonenkäänteissä mukana ja nauroinkin oikeissa kohdissa.

Ensinnäkin elokuva näytti siltä, miltä muumien kuuluu näyttää: 50-luvun kuvakirjoilta ja vanhoilta sarjakuvilta. Piirrosjälki oli paljon lähempänä Toven viivaa, kuin mikään animaatio, mitä olen nähnyt. Tarinassa oli monta tasoa: viisivuotias ihasteli Niiskuneidin kauniita vaatteita ja aikuinen tarinan käänteitä. Nuuskamuikkusella oli piippu ja Muumipappa joi markiisin seurassa viskiä. Kahdeksanvuotias kihersi naurusta seuratessaan Papan toilailuja. Pieni hauska yksityiskohtana oli useampi siirtyminen kohtauksesta toiseen. Niissä oli otettu mallia Toven ruutujen "väliviivoista".

Alkuperäisessä tarinassa ei ole Pikku Myytä, mutta hänet oli otettu tähän mukaan, koska hän on ohjaajan mukaan niin upea hahmo. Ja taas oli Pikku Myy ymmärretty väärin! Hän oli tässä elokuvassa ihan turha side-kick. Ei hän ollut se Taikatalven tai Vaarallisen Juhannuksen Pikku Myy, joka on uudessa ympäristössä kuin kala vedessä, kun muu perhe on ihan hukassa. Tässäkin tarinassa osa perheestä, Mamma ja Muumi, olivat ihan hukassa, mutta Pikku Myy ei ollut heidän vastakohtansa, vaan Pappa ja Niiskuneiti. Myy vain käyttäytyi huonosti. Surku sen sijaan hoiti kissoihin tykästyneenä pienenä koirana sivuhenkilön roolin mainiosti.

Toven muumikirjoissa mamma ja pappa on käännetty äidiksi ja isäksi. Minulla särähtää aina, kun Muumipeikko puhuttelee isäänsä papaksi. Pitäisiköhän suosista katsoa tällaiset elokuvat ruotsiksi puhuttuina?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti