Hannu Väisänen
Sadan vuoden ikä näkyy, sillä monessa novellissa on sellainen vanhanaikainen rakenne, että tarinaa ei kerrota suoraan lukijalle, vaan yksi hahmoista kertoo tarinan toisille. Kauhun lähdettä ei kuvata yksityiskohtaisesti, vaan asia jätetään lukijan mielikuvituksen varaan. Näinhän teki myös H. P. Lovecraft.
Suurimman vaikutuksen minuun teki Algernon Blackwoodin "Wendigo" (saman niminen intiaanien mytologiaan perustuva olento on myös Stephen Kingin romaanissa Uinu, uinu lemmikkini), Walter de la Maren "Erakko" ja Arthur Machenin "Suuri jumala Pan".
Esipuhe kannattaa lukea vasta novellien jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti