sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Mission Log -podcast

Marko Ikäheimo


Normaalien varalta hieman sanastoa:
TOS = alkuperäinen Star Trek -sarja 60-luvulta
TNG = Next Generation, jatko-osa 80-luvulta 90-luvulle
DS9 = Deep Space Nine, avaruusasemalle sijoittunut jatko-osa
Voyager = jatko-osa  jonnekin huitsintuiteriin hukkuneella avaruusaluksella
Enterprise = sijoittuu aikaan ennen TOS:n tapahtumia


Minulla oli huomattava aukko nörttisivistyksessä. Melkoinen osa Star Trek -sarjoista on katsomatta.
Alkuperäinen sarja ja Next Generation on melko tavalla plakkarissa, mutta jo DS9:n ja varsinkin Voyagerin sekä Enterprisen kohdalla alkaa tökkimään. Eihän tämä käy, varsinkin kun Netflixistä löytyy nykään kaikki Trek-sarjojen materiaali.

Harmillisesti osa Trek-jaksoista on kauniisti sanottuna melkoista jöppää. Esimerkiksi TNG:n ensimmäisellä ja toisella kaudella muutaman jakson läpikäyminen vaatii kohtuullista paneutumista. Onneksi Mission Log tulee apuun.

Mission Log on alkuperäisen Star Trekin luojan Gene Roddenberryn pojan,  Rod Roddenberryn, perustama ja tuottama podcast. Sarjan juontajat, Ken Ray ja John Champion, käyvät järjestyksessä kaikki Trek-jaksot lävitse. Tarkoituksena on löytää tarinoiden taustalla olevat sanomat ja kestääkö meininkiä katsella kärvistelemättä. Toisinaan vastausten löytyminen on vähän hankalampaa, mutta silloinkin vähentään tuloksena on melko hulvatonta huulenheittoa.

Ray ja Champion eivät suhtaudu turhan ryppyotsaisesti materiaaliin. Jos jaksossa jotakin typerää tai muuten kömmähdetään pahemman kerran, siitä otetaan kyllä kaikki hupi irti. Vastaavasti onnistuneiden osuuksien ylistämisessäkään ei sanoja säästellä. Molemmat kaverit ovat niin pitkän linjan Trek-nörttejä, että heidän ehdotonta kiintymystään ei käy epäileminen. Usein niistä kökköisimmistäkin osuuksista saadaan aikaiseksi mielenkiintoisia keskusteluja. Esimerkiksi yleisesti naureskeltu Spock´s Brain poiki pohdintoja tietoisuuden laadusta.

Liioittelematta voin todeta, että tämä podcast on avannut minulle aivan uusia näkökulmia Trek-universumiin. Vähintäänkin sen avulla olen kyennyt rämpimään lävitse muutaman aika kämyisen jakson.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti