Hugh Howey: Siilo

Suom. Einari Aaltonen, Like 2013, 735 s.

http://www.hughhowey.com/

Hannu Väisänen

Ihmiset asuvat maanalaisessa Siilossa. Maan pinnalle ei ole menemistä, koska sieltä on kaikki tuhoutunut ja ilma on muuttunut myrkylliseksi.

Idea on hyvä, mutta toteutus huono. Vaikka kirja tapahtuu pari sataa vuotta romahduksen jälkeen, Siilo on kuin amerikkalainen pikkukaupunki seriffeineen kaikkineen ja tekniikka tietokoneita myöten on kuin suoraan 2010-luvulta Miten nykyisen kaltaisen yhteiskunnan ylläpitäminen on mahdollista pienessä siilossa, vaikka asukkaita on "tuhansia"? Heistä tapaamme kymmenkunta. Dystopian kaavan mukaan kaikki eivät ole tyytyväisiä asioiden tilaan.

Novelli: Hiivi hiljaa iholla, Osa 1

Jesse Lepistö

 ”Vielä yksi asia, herra Whitehead.”
  ”Pyydän, sanokaa Sam.”
  ”Eh. Sam. Lähin naapurinne on paikallinen kylähullu, vanhus joka käyttää itsestään nimeä Sani. Väittää omaavansa navajoverta. Lähinnä harmiton kaveri, ajattelin kertoa siltä varalta että hän säikäyttää teidät.”
  ”Säikäyttää?”
  ”Öh, niin, hänellä on nähkääs ikävä tapa tuijottaa ihmisiä.”
  Samuel Whitehead naurahti. ”Siinäkö kaikki, hän tuijottaa ihmisiä?”
  ”Tuota... hänellä on myös omituinen tapa liikkua metsässä yöt läpeensä.”
  ”Hän on luultavasti vain yksinäinen ja tylsistynyt, mutta lupaan pitää varani.” Hän sanoi hekottaen.

Kevin Dutton: The Wisdom of Psychopaths - What Saints, Spies, and Serial Killers Can Teach Us About Success

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 8 h 19 min, lukija Eric Bergmann

Marko Ikäheimo

Populaarikulttuuri on viehtynyt sarjamurhaajiin vähintäänkin Viiltäjä-Jackin ajoista lähtien. Eikä nykyaika ole ainakaan lientynyt tässä suhteessa. Televisiossa Dexterin ja Hannibal Lecterin hirmuteot näyttävät olevan keräävän kohtuullisia katsojalukuja. Kaikesta muusta psykopaattiviihteestä nyt puhumattakaan.

Kliinisenä määritelmänä psykopatia on hieman toista kuin nämä viihdeteollisuuden joskus omalaatuista ruokavaliota noudattavat mielipuolet. Mielen häiriönä psykopatian tunnusmerkkejä ovat alentuneet empatian ja katumuksen tunteet. Psykopaatit ovat usein myös erittäin päämärätietoisia ja osaavat käsitellä ihmisiä taitavasti, mikäli siitä on heille jotakin hyötyä.

Stephen King: Tohtori Uni

Suom. Ilkka Rekiaho, Tammi 2014, 528 s.

Hannu Väisänen

Stephen Kingin romaani Hohto saattaa olla tunnetumpi elokuvana kuin kirjana. Mitä tapahtui Hohdon Dannylle Overlook-hotellin palon jälkeen? Tohtori Uni kertoo Dannyn matkan 8-vuotiaasta aikuiseksi.

Tohtori Uni on kertomus hyvän ja pahan taistelusta. Huonon tekijän käsissä tästä olisi tullut yököttävä kliseiden sotku. Onneksi King on erittäin hyvä tarinankertoja (mutta ei välttämättä hyvä kirjailija), jonka teoksia ykkösfani ei malta jättää kesken, vaikka hän tietää lopputuloksen aivan hyvin.

Bill Mumyn haastattelu startrek.com -sivustolla

Bill Mumyn haastattelu startrek.com -sivustolla: http://www.startrek.com/article/bill-mumys-actor-in-space-hat-is-back-on

Marko Ikäheimo

Vanhojen suosikkien kuulumisista on aina mukava lueskella, erikoisesti jos näillä näyttäisi menevän kohtuullisen hyvin. Babylon 5:n suosikkihahmojani oli Lennier, jolle sarjan lopussa tehtyä kurjaa temppua en ole vieläkään oikein antanut JMS:lle anteeksi. Joka tapauksessa Lennieriä näytelleellä Bill Mumyllä näyttäisi olevan hommat ihan reilassa.

Mumy vääntää musiikkia täyttä päättä ja tekee taas vaihteeksi roolityön avaruusoopperassa. Space Commad: Redemption on useiden sukupolvien yli ulottuva eeppinen tarina avaruuden valloituksesta, ja vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta tuttavuudelta sinällään. Kaltaisiani vanhoja Babylon 5 -nörttejä tietysti lämmittää myös tieto, että Bill Mumyn ohella sarjassa näyttelee myös Mira Furlan, eli B5:n Delenn. Kunhan eivät ole Bruce Boxleitneriä vielä mukaan palkanneet, siitä voisi tulla ongelmia.

Mukavaa oli myös huomata, että Star Trekin virallisella kotisivulla julkaistussa haastattelussa voitiin jutella ongelmitta myös näyttelijän Babylon 5 -ajoista. Aikoinaan tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan, niin tarkat rajalinjat sarjojen faneilla oli.

Kutsu Kalaksikukon Atorox-raatiin 2014

Marko Ikäheimo

Yksi varmoista kevään merkeistä, eli tämänvuotisten Atorox-ehdokkaiden lista on taas julkaistu. (http://www.tsfs.fi/atorox/ehdokkaat/2014/). Tällä kertaa tarjolla onkin aimo valikoima, eli 30 novellia.

Nyt onkin sitten aika ruveta keräilemaan Atorox-äänestysraateja kokoon. Periaatteessa suoraankin voi ilmoittautua äänestäjäksi, mutta Atoroxin järjestäjät varmaankin arvostaisivat, jos joku muu tekisi edes osan hallinnollisesta työstä heidän puolestaan. Niinpä esitän tässä Kalaksikukon puolesta kutsun halukkaille lukijoille osallistumaan KK:n omaan äänestysraatiin.

Ilmoittautuminen onnistuu lähettämällä sähköpostia osoitteeseen kalaksikukko(at)gmail.com. Raatiin ilmoittautuneet saavat tunnukset verkkoarkistoon, josta löytyvät kaikki ehdolla olevat novellit sähköisessä muodossa. Tässä on tarjolla myös loistava läpileikkaus viime vuonna julkaistujen SF-novellien parhaimmistosta. Ei mitenkään erioisen huono diili. Ainoa vaatimus raatilaiselle on, että hän sitoutuu myös lukemaan jokaisen ehdolla olevista novelleista.

Ilmoittautumisaikaa on 6.4. asti.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Atena 2013, 550 s.

Hannu Väisänen

Romaanissa on kaksi tarinaa. Ensimmäisessä sairaanhoitaja Judit saa unelmiensa työpaikan. Homeisen terveyskeskukse
n asemesta hän pääsee töihin yksityiseen kotisairaanhoitoyritykseen. Palkkakin nousee reippaasti.

Juditin tarinan lomassa on sivuhuomautuksia, joissa "minä" kertoo, miten hän tarkkailee, mitä Judit tekee ja mitä "minän" täytyy tehdä johdattaakseen Juditin "minän" haluamaan suuntaan. Tämä "minä" ei ole sama kertoja kuin Juditin tarinassa. "Minän" voisi kuvitella olevan Pasi Ilmari Jääskeläinen, mutta hän on tietenkin kolmas kertoja, joka on kertonut molemmat tarinat. Ehkä kirjallisuustieteessä on tällaiselle rakenteelle jokin erityinen nimensä.