maanantai 21. helmikuuta 2011

Linkkivinkki: Steambirds

Marko Ikäheimo


Viime päivinä on tullut käytettyä liikaakin vapaa-aikaa nettipeli Steambirdsin pelaamiseen. Perusidealtaan kyseessä on vuoropohjainen ilmataistelupeli. Tipahtaneet vihulaiset jättävät jälkeensä varusteita, josta saa sitten lisää varusteita entistä tehokkaampaan kurmottamiseen. Tehtävistä saa myös rahaa, jolla voi hankkia uusia lentokonemalleja. Eli ei sinällään mitään äärimmäisen mullistavaa.


Henkilökohtaisesti pelin ovela ajankuva tekee tästä pelistä minulle aivan erityisen kokemuksen. Olen aivan mahdoton kahjo ensimmäisen ja toisen maailmansodan lentokoneiden suhteen. Steambirds sijoittuu hieman epämääräiseen vaihtoehtotodellisuuteen, jossa kutakuinkin meidän ensimmäisen maailmansotamme aikoihin keksitään pienikokoinen fuusiovoimalaite. Tämän voimanlähteen avulla sitten nämä höyrylinnut lentävät. Lentokoneet muistuttavat kovasti meidän historiamme vastaavia, mutta niissä on mukana myös scifistinenkin elementti. Äänimaailmakin toimii varsin mukavasti.

Alkuperäisessä Steambirdsissä suoritetaan tehtäviä, joissa muutama lentokone ottaa mittaa toisistaan. Jatko-osassa otetaan yksinkertaisesti lentsikasta mittaa, kunnes viikatemies vaatii veronsa. Voittorahoilla hankittavat uudet lentokonemallit eroavat toisistaan niin paljon, että niiden hankkiminen on hyvin tyydyttävää puuhaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti