keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Rick Riordan: Percy Jackson and the Battle of the Labyrinth

HUOM! Tämä arvostelu olettaa, että sarjan edelliset osat ovat lukijalle tuttuja.

Arvosteltu versio: Audible äänikirja, pituus 10 h 32 min, lukija Jesse Bernstein. Kirjasarjan neljäs osa (osien yksikaksi ja kolme arvostelut).

Marko Ikäheimo


Kirjasarjan neljännessä osassa Percy joutuu taas kerran vaikeuksiin uudessa koulussa. Tällä kertaa hänen kimppuunsa hyökkää hirviö-chearleadereita, jotka onnistuvat sytyttämään koulun tuleen. Syy tästä lankeaa tietysti sankarillemme. Kaikki on siis enemmän tai vähemmän normaalilla mallilla.

Puoliveristen harjoitusleirillä puolestaan kaikki ei ole normaalia. Esimerkiksi uusi miekkailunopettaja, Quintus, on todella omituinen tyyppi. Harvalla edes Percyn maailmassa on lemmikkinään täysikasvuinen helvetinkoira. Kiltti toisin, mutta noin sarvikuonon kokoisessa haukussa on omat hankaluutensa. Esimerkiksi märästä pususta saa kohde täydellisen kuolakylvyn.

Percyn varsinainen ongelma tällä kertaa on leirin maagisten suojarajojen sisäpuolelta löytynyt sisäänkäynti myyttiseen labyrinttiin, jossa Daidalos oli aikoinaan vankina poikansa Ikaroksen kanssa. Luken ruumiin siepannut Kronos voisi käyttää labyrinttiä suoraan hyökkäykseen puoliveristen leiriin. Ainoa mikä puuttuu, on joku keino navigoida sattuneesta syystä hieman vaikeakulkuisessa labyrintissä. Jottei Percyn elämä olisi liian helppoa, Kronoksen suunnitelmien pysäyttämisen lisäksi hänen huolenaan on Nico, jolla on joku kummallinen säätö meneillään Haadeksessa.

Sarjan neljännessä osassa aletaan juonikaaria sitomaan pikkuhiljaa yhteen. Aikaisemmissa osissa ratkaisematta jääneisiin arvoituksiin palaillaan kiitettävästi ja muutenkin touhu pysyy raikkaana. Mukaan mahtuu todella liikuttavia osuuksia ja loppuryminässä on oikein kunnolla meininkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti